Vesa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Auto törmäsi kolmeen lapseen suojatiellä - pakeni paikalta

Mieskuski törmäsi autollaan kolmeen suojatietä ylittämässä olleeseen lapseen torstaina aamulla Karkkilassa.

8-vuotias tyttö sekä 9- ja 10-vuotiaat pojat olivat koulumatkallaan ylittämässä suojatietä Helsingintiellä Karkkilan keskustassa. Kuljettaja hiljensi vauhtia, jolloin lapset lähtivät ylittämään tietä.

Kuljettaja kuitenkin jatkoi matkaa ja törmäsi ensimmäisenä tietä ylittäneeseen poikaan, ja poika kaatui. Perässä tulleet lapset törmäsivät sitten auton kylkeen. Kuljettaja poistui paikalta.

Poliisin tiedon mukaan pojan vammat eivät ole vakavat.

Lapset kertoivat tapahtuneesta koulussa, ja välituntivalvoja ilmoitti asiasta poliisille.

Vihdin poliisiaseman ylikonstaapeli Juha Niemimaa sanoo, että vielä on epäselvää, oliko törmäys tahallinen vai vahinko.

- Suojatie on sen verran korkealla korokkeella, että autoilijat hiljentävät sen kohdalla. Tällöin lapset ovat voineet erehtyä luulemaan, että autoilija on hiljentynyt päästääkseen heidät tien yli, mutta kuljettaja ei olekaan huomannut lapsia, Niemimaa sanoo.

Lasten mukaan mies ja auto punainen Volvo.

Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä kertomaan havaintonsan numeroon 071 8736 150 tai 071 8736 130.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Väittely käynnissä: Trumpin verotiedot käsittelyssä – Clinton: Trump salaa jotain

    2. 2

      ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

    3. 3

      Alppitähti Lindsey Vonnin niukkapukeisen kiusoitteleva kuva villitsi fanit: ”Kuinka seksikäs ja hurmaava oletkaan”

    4. 4

      Jälleen yksi Hollywoodin tähtipari ilmoitti erostaan

    5. 5

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    6. 6

      Pariskunta jäi kiinni ovelasta lastenvaunukikasta Lahdessa, vaunujen sisältö selvisi: Lasta siellä ei tosiaan siis ollut

    7. 7

      Mies halusi ottaa selfien pytonin kanssa – käärme iski välittömästi

    8. 8

      Kuvat: Näin Donald Trump ja Hillary Clinton tervehtivät toisiaan lavalla

    9. 9

      Pohjois-Koreassa järjestettiin ”ainutlaatuinen ja uraauurtava” lentonäytös – pääosassa ikääntyvä neuvostokalusto

    10. 10

      Suora lähetys juuri nyt: Clinton ja Trump ottavat yhteen ensimmäisen kerran

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    2. 2

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    3. 3

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    4. 4

      Jättiyllätys: Saara Aalto sittenkin jatkoon Britannian X Factorissa!

    5. 5

      Maailma oli vain minuuttien päässä ydintuhosta – neuvostoupseeri Petrovin päätös esti ohjussodan

    6. 6

      Tv-ohjelmaa kuvannut Janne Kataja herättää raivoa pienessä suomalaiskunnassa: ”Haistakoon...”

    7. 7

      Räikköset saapuivat yllättäen Suomeen yksityiskoneella! Pikku Robin mukana – katso kuvat kentältä

    8. 8

      Poika ei saanut perinnöstä edes lakiosaa – 9 tapausta, joissa perillistä odotti yllätys

    9. 9

      Jope Ruonansuu kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan – makaa letkuissa: ”Se alkoi kuin salama”

    10. 10

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

    2. 2

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    3. 3

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    4. 4

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    5. 5

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    6. 6

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    7. 7

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    8. 8

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    9. 9

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    10. 10

      Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Väittely käynnissä: Trumpin verotiedot käsittelyssä – Clinton: Trump salaa jotain

    2. 2

      ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

    3. 3

      Alppitähti Lindsey Vonnin niukkapukeisen kiusoitteleva kuva villitsi fanit: ”Kuinka seksikäs ja hurmaava oletkaan”

    4. 4

      Jälleen yksi Hollywoodin tähtipari ilmoitti erostaan

    5. 5

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    6. Näytä lisää