Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Juoksijat kirmasivat Cooperin testin Helsinki-Vantaan kiitotiellä

Noin 40 ihmistä osallistui Cooperin testiin Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitotiellä.

Juuri remontoitu Helsinki-Vantaan lentokentän kolmoskiitotie kiiltää uutuuttaan.

Kohta siinä tehdään historiaa, kun noin 40 ihmistä juoksee Cooperin testin upouudella asfaltilla. Omat juoksukamppeeni ovat lojuneet komeron perällä noin puolitoista vuotta, enkä ole viime aikoina liikkunut jääkaappia pidemmälle.

Lähtöviivalla hirvittää, kun muut osallistujat venyttelevät lihaksiaan ennen koitosta. Mukana on muutama toimittaja sekä Finavian ja Finnairin henkilökuntaa. Tavoitteena on saada mahdollisimman monta juoksumetriä kasaan, sillä yhteistuloksesta määräytyy Finnairin lahjoittaman hyväntekeväisyyspotin suuruus.

Finnair lahjoittaa hyväntekeväisyyskohteelle lentopisteitä, ja kohde valitaan Finnairin Facebook-sivuilla, Finnairin viestintäpäällikkö Aku Karamäki kertoo.

Pelastuslaitoksen henkilökunta suihkuttaa vettä ilmaan lähdön merkiksi, ja kärki katoaa saman tien kauas horisonttiin.

Hölkkäilen lauman viimeisenä ja ihailen samalla kaunista auringonlaskua ja kentän uusittuja valomerkkejä. Minuutit kuluvat yllättävän nopeasti, ja pian koitos on ohi.

Saan tulokseksi 2050 metriä. Olen aivan loppu mutta tyytyväinen suoritukseeni.

Porukan pisimmälle juoksi Finnairin lentäjä Antti Röyskö, joka joutui kääntymään takaisin lähtöviivan suuntaan noin kolmen kilometrin pituisen kiitoradan päässä.

- Juoksin 3250 metriä. Olen harrastanut juoksua vähän yli vuoden. Se on hieno ja koukuttava laji, Röyskö kehuu.

Röyskön tuloksessa riittää tavoitetta sohvaperunalle, mutta onneksi Cooperin testissä jokainen pääsee maaliin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    4. 4

      Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    9. 9

      Omistaja huomasi autossaan valon: Sisältä nousi tuntematon mies lumiharja kädessään

    10. 10

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    4. 4

      Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. Näytä lisää