Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuljettajille vaihtelevasti tukea liikenneitsemurhissa

Liikenneitsemurhiin osallisiksi joutuville ammattikuljettajille annetaan apua vaihtelevasti.

VR:n ja Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) mukaan junankuljettajien ja metronkuljettajilla on aina oikeus saada tukea työterveydestä. Lisäksi kuljettaja vaihdetaan heti tai mahdollisimman pian.

- Ei jätetä sen varaan, uskooko kuljettaja pystyvänsä jatkamaan vai ei, kertoo HKL:n työsuojelupäällikkö Jyri Kaisla.

Raskaan liikenteen kuljettajajärjestö Rahtarit ry:stä ja Suomen kuljetus ja logistiikka SKAL ry:stä kerrotaan, että rekkaliikenteessä tilanne on heikompi.

Työterveyspalvelut vaihtelevat muun muassa yritysten koon mukaan, eikä toimintatapoja yleensä ole valmiiksi mietittynä.

Kuljettajan kohtaamat itsemurhat saatetaan laskea liikennevahingoiksi, joiden jälkeen pitäisi pystyä ajamaan heti.

Itsemurhaan tahtomattaan osalliseksi joutuminen aiheuttaa monille traumaoireita.

- Se on vaikea ja ikävä tilanne kaikille. Jos ihminen jättäytyy junan alle, kuljettajalla ei ole muuta tehtävissä kuin jarruttaa ja toivoa parasta, sanoo VR:n junaturvallisuusjohtaja Yrjö Poutiainen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

    3. 3

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    4. 4

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    5. 5

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    6. 6

      IS paljastaa: Tässä on Suomen naisten hiihtoviestijoukkue

    7. 7

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    8. 8

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    9. 9

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    10. 10

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    8. 8

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    9. 9

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    10. 10

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

    3. 3

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    4. 4

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    5. 5

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    6. Näytä lisää