Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Varomaton kaasugrillaus voi viedä hengen

Grillikausi hehkuu kuumimmillaan. Eritoten kaasugrillit vaativat käyttäjiltä tarkkaavaisuutta, koska nestekaasu on herkkää materiaalia.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin tietoon tulee vuosittain 5–10 nestekaasun aiheuttamaa tulipaloa.

Näissä tulipaloissa ja räjähdyksissä on vuosina 1987–2008 kuollut kuusi ja loukkaantunut 44 ihmistä. Samalla aikavälillä nestekaasun aiheuttamiin häkämyrkytyksiin on kuollut 33 ihmistä.

- Tyypillisin vaaratilanne aiheutuu, jos esimerkiksi kaasupullon letkuliitin pettää, ja kaasua vuotaa ulos. Likainen grilli voi myös leimahtaa helposti, sanoo turvallisuusinsinööri Merja Rajamäki Tukesista.

Rajamäki varoittaa, että kaasupulloa pitää säilyttää kaukana kuumasta eikä esimerkiksi grillin alla.

- Pelkkä kuumuus riittää sytyttämään nestekaasun.

Suomen suurimmalla mökkipaikkakunnalla Paraisilla grillaaville mökkiläisille ei ole sattunut onnettomuuksia.

- Ei sellaisia ole lähivuosina tapahtunut. Jos tulipalossa on kaasua mukana, palo leviää nopeasti. Jälkikäteen on vaikea selvittää, onko kaasu ollut syynä paloon, kertoo Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen johtava palotarkastaja Knut Lehtinen.

Kaasugrillien merkinnöissä puutteita

Uutta kaasugrilliä ostaessaan kuluttajan pitää tarkastaa, että grilli on tyyppihyväksytty.

Tukes on havainnut paljon puutteita markkinoilla myytävien kaasugrillien pakollisissa merkinnöissä ja varoituksissa.

Tilanne ei ole merkittävästi korjautunut, vaikka Tukes on huomauttanut puutteellisista merkinnöistä jo kolme vuotta sitten tehtyjen valvontakäyntien jälkeen.

Kaasugrillimarkkinoilta löytyy monenlaisia laitteita. Hintahaarukka on muutamasta satasesta useampaan tuhanteen euroon.

- Yleensä asiakkaat tietävät, mitä hakevat. Myymälään tultaessa on usein tehty kattava taustatutkimus, kertoo myyjä Minttu Hyökyvaara Verkkokauppa.comista.

Kalleimmat grillit ovat jo varsinaisia kesäkeittiöitä. Monimutkaisilta näyttäviin grilleihin ei kuitenkaan tarjota käyttökoulutusta.

- Terveellä järjellä pärjää, mutta ohjekirjaa olisi hyvä lukea.

Myöskään Tukesin Rajamäki ei usko grillikouluttamista tarvittavan.

- Vaikka olen kuullut, että isoimpien grillien kokoaminen on jo taidetta ja usean tunnin homma.

Näin käytät nestekaasua turvallisesti

1. Hanki kunnolliset CE-merkityt laitteet.
2. Huomaa, että CE-merkinnän yhteydessä tulee olla nelinumeroinen luku, joka on tyyppihyväksynnän antaneen laitoksen tunnus.
3. Tyyppihyväksytystä grillistä pitää löytyä valmistajan nimi tai tunnus, laitteen nimi, teho ja kulutus sekä laiteluokka ja käyttöpaine Suomessa.
4. Tarkista laitteesi kunto säännöllisesti: taivuttele letkua ja katso, ettei siinä ole murtumia.
5. Tarkista myös liitoskohtien tiiviys saippualiuoksen avulla. Vie vialliset laitteet huoltoon.
6. Tutustu käyttöohjeisiin ja noudata niitä.
7. Älä käytä laitteita muuhun kuin alkuperäiseen käyttötarkoitukseen.
8. Sulje pulloventtiili aina käytön jälkeen.
9. Nestekaasulaitteita saa sijoittaa sisätiloihin vain, jos tilojen koko ja ilmanvaihto riittävät.

Lähde: Tukes

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Poliisin ampumisesta epäilty kiinni Tanskassa – uhrin tila on vakava

    6. 6

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    7. 7

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    8. 8

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    9. 9

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    10. 10

      Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Poliisin ampumisesta epäilty kiinni Tanskassa – uhrin tila on vakava

    6. Näytä lisää