Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

SK: Mannerheimin kuvauksissa pitkä sarja vaikeuksia

Perjantaina ilmestynyt Suomen Kuvalehti kertoo, ettei Ylen Mannerheim-elokuvan tekeminen sujunut ilman ongelmia - kaukana siitä.

Suomen Kuvalehden haastattelema tuottaja Erkko Lyytinen sanoo, että Kenia valittiin kuvauspaikaksi jo projektin alussa. Budjetti oli paljon pienempi kuin nyt julkistettu 20000 euroa.

- Budjetti on 5000 euroa. Nairobin tuotantoyhtiöistä saa elokuvia avaimet käteen -periaatteella. Kerromme heille, millaisesta tarinasta on kyse, ja tilaamme elokuvan, Lyytinen kertoi SK:n mukaan.

Keniassa odotti monta yllätystä. Maassa riehuvan inflaation takia budjetti piti nostaa 15000 euroon. Maassa oli tarkoitus kuvata näyttäviä taistelukohtauksia isoilla joukoilla, mutta kenialainen nuori naistuottaja luopui niistä.

- Nyt hän on  ensimmäisenä luopumassa taistelujaksoista, vaikka roudasimme sinne jo lumipuvut, Lyytinen kertoo lehdessä.

Keniassa internet-yhteys katkesi kokonaan viikoksi, kuvausajankohta oli sään puolesta pahin mahdollinen ja ensimmäisenä kuvausaamuna väki ilmestyi paikalle viisi tuntia myöhässä. Lisäksi jälkitöiden tekeminen piti siirtää Viroon.

Jo keväällä Mannerheim-elokuvaan kuvattiin talvisotakohtaus Suomessa. Sen kerrottiin sijoittuvan elokuvan alkuun.

SK:n jutussa paljastetaan, että kenialaiset keksivät sille muuta käyttöä: siitä tehtiin elokuvaan unijakso.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Senaatti vahvisti: 79-vuotiaasta miljardööristä Trumpin hallinnon kauppaministeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. Näytä lisää