Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Veljesten kauhunhetket solariumissa – rälläkkäroisto iski härskisti

Kylmähermoinen kulmahiomakonemies ei välittänyt häiriöistä hämärähommia puuhastellessaan.
Vantaalaisveljesten ruskettumisreissu sai pelottavan käänteen maanantai-iltana, kun heidän käyttämänsä itsepalvelusolarium ryöstettiin häikäilemättömästi.

- Olin solariumkopissa, kun yhtäkkiä alkoi kuulua surinaa. Puin äkkiä päälle ja avasin oven. Sen takana seisoi noin 35-vuotias mies käynnissä olevan ison kulmahiomakoneen kanssa, kuvailee 23-vuotias mies.

Mies ja hänen veljensä olivat yhdeksän aikaan illalla ainoat asiakkaat Vantaan Myyrmannin kauppakeskuksessa olevassa solariumissa.

Koska kyseessä on kolikoilla toimiva itsepalvelusolarium, ei myöskään henkilökuntaa ollut paikalla. Kulmahiomakonetta käsitellyt mies puuhasteli raha-automaatin parissa.

- Ovi oli auki kadulle asti. Menin äkkiä ulos miehen selän takaa, 23-vuotias kertoo.

Hän meni kiireesti hakemaan autoaan ja soitti veljelleen. Tämä oli edelleen solariumissa.

- Sanoin, että äkkiä ulos sieltä. Mieshän olisi voinut tehdä mitä tahansa, kun heilui siellä rälläkän kanssa.

Poliisi hämillään rälläkkämetelissä: "Mitä työstetään?"

Solariumin ovelle ajaessaan mies havaitsi poliisiauton. Hän luuli sen olevan tulossa hoitamaan tilannetta. Mies avasi ikkunan ja viittilöi vastaan ajanutta poliisia tekemään samoin.

Sanallinen kommunikaatio kuitenkin tökki, ilmeisesti rälläkän aiheuttaman metelin vuoksi.

- Poliisi huusi "mene pois", koska auto kuulemma tukki tien. Huusin takaisin, että tuota paikkaa ryöstetään parhaillaan, mies kertoo tilanteesta.

- "Mitä työstetään?", poliisi huusi takaisin. Lopulta autossa ollut naispoliisi tajusi asian.

"Kuumottava tilanne"

Juuri silloin miehen veli tuli ulos solariumista. Samaan aikaan sieltä poistui rälläkkämies jääkiekkokassin kanssa.

Mies kertoo poistuneensa paikalta veljensä kanssa, joten hän ei tiedä, saiko poliisi ryöstäjää kiinni.

- Tilanne oli todella kuumottava, mies kuvailee jälkeen päin.

- Aika tyyni kaveri saa kyllä olla, kun tekee tuollaista. Kopeista kuitenkin näkee ulospäin, että siellä on ihmisiä.

Solariumiyrityksen edustaja vahvistaa IS:lle tiedon kolikkoautomaattiin kohdistuneesta rikoksesta.

IS ei tavoittanut poliisia kommentoimaan asiaa.

Ota kantaa

Oletko koskaan ollut solariumissa?

Kyllä 25% Ei 75%
Ääniä yhteensä 16195

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    2. 2

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      Venla-voittaja Ville Virtasen, 55, kalenteri töistä tyhjä – ”Olen jo niin vanha, ettei toivominen kannata”

    10. 10

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    2. 2

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää