Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lasten asekuolemat järkyttivät eduskunnan eräkerhon pomon

Kansanedustaja ei muuttaisi aselakeja Pohjois-Savossa sattuneista tragedioista huolimatta.
Kaksi lasta sai surmansa lauantaina sattuneiden kahden erillisen ampuma-aseturman vuoksi Pohjois-Savossa.

5-vuotias vesantolainen poika kuoli lauantaina päästyään käsiksi isänsä aseeseen 8-vuotiaan veljensä kanssa (lue lisää tästä). Vehmersalmella sorsatusaseen vahinkolaukauksesta haavoittunut 11-vuotias poika taas kuoli vammoihinsa sairaalassa sunnuntaina (lue lisää tästä).

Eduskunnan eräkerhon puheenjohtaja, kansanedustaja Pentti Oinonen (ps) on syvästi järkyttynyt vaalipiirinsä alueella sattuneista turmista.

- Vetää aivan sanattomaksi. Voin vain kuvitella, mikä murhe ja tuska on vanhemmilla, Oinonen sanoo.

Oinosen mukaan syyttelyiden aika ei ole nyt, eikä myöhemminkään.

- Tiedän, että vanhemmat syyttävät itseään siitä, että tulivat jättäneeksi aseet niin huolimattomasti, että lapset pääsivät niihin käsiksi. Tämä on inhimillinen tragedia ja erehdys.

Oinonen kertoo tapausten puhuttaneen metsästysväkeä Pohjois-Savossa kovasti.

- Nuotiotulilla puhutaan ja metsästäjät puhuvat kotonaan. Tämä koskettaa meitä kaikkia, vaikka emme perheitä tunnekaan. Otamme metsästäjäveljet eräveljinä ja  -siskoina.

"Tuomiojalla pähkähullu idea"

Oinonen tietää, että tapaukset tulevat aiheuttamaan keskustelua aseiden säilyttämisestä.

- Aselakia ei mielestäni ole syytä lähteä tämän takia kiristämään. Ei tällaisia vahinkoja voi millään estää, vaikka olisi miten tiukka laki.

Huolellisuutta peräänkuuluttava Oinonen kertoo olevansa edelleen sitä mieltä, että aseet on parasta säilyttää kotona huolellisesti lukituissa kaapeissa. Aiemmin muun muassa ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) on ehdottanut aseiden säilyttämistä metsästys- ja ampumaseurojen kaapeissa.

- Tuomioja ei tajua metsästyksen päälle mitään.  Se on pähkähullu idea. Ampumaradat ovat syrjässä. Sinne pitäisi järjestää kolmessa vuorossa vartiointi.  Eikä sinne voi jättää vain yhtä miestä vartioimaan, pitäisi olla sotilasosasto vartioimassa. Siellä olisi kymmeniä tuhansia aseita ja panoksia.

Oinosen mukaan ongelmia aiheuttaisi myös aseiden hakeminen metsästysreissua ennen.

- Jos ajattelee, että lähdenpä jänismetsälle, niin ensin pitää ajaa 40 kilometriä hakemaan pyssykkää sieltä. Sitten kun ajaa 40 kilometriä takaisin, alkaakin jo ilta häämöttää, kun olisi pääsemässä metsälle.

Ota kantaa

Voidaanko vahinkolaukauksia vähentää tiukemmilla aselaeilla?

Kyllä 38% Ei 62%
Ääniä yhteensä 13320

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    2. 2

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Todellinen urheilulegenda haastatteli Krista Pärmäkoskea – ”Miten hän voisi tietää, kuka minä olen?”

    8. 8

      Kiusallinen paljastus Oscar-kulisseista – kirjekuorten jakaja twiittasi Emma Stonen kuvan hetkeä ennen väärän kuoren antamista

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    2. 2

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. Näytä lisää