Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Soinin raamattuvertaus lähentelee jo hepreaa - mitä tämä tarkoittaa?

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kirjoittaa nettiblogissaan raamattuun viitaten, että ”olo on viikonlopun kiertämisen jäljiltä kuin Elialla kinsteripensaan alla”. Siis mitä?

Soini kiersi viikonloppuna Uudellamaalla etsien puolueelleen kunnallisvaaliehdokkaita.

Soini toteaa heti blogimerkintänsä alussa, että perussuomalaisten puheenjohtajan tehtävästä on leikki kaukana, joten välttämättä Elialle ei käynyt hyvin pensaan alla. Kinsteripensas on kaiken lisäksi piikikäs kataja.

Soinin tulkinnassa tarvitaan siis raamattua.

Ensimmäinen kuningasten kirja kertoo, että profeetta Elia menee nukkumaan kinsteripensaan juurelle toivoen väsyneenä itselleen lähinnä kuolemaa.

Tuli enkeli, joka kosketti Eliaa ja kehotti tätä nousemaan ja syömään, pariinkin kertaan, muuten matka käy liian pitkäksi.

Elia näki, että hänen ”päänsä pohjissa oli kuumennetuilla kivillä paistettu kaltiainen ja vesiastia”.

Kaltiainen on ruisjauhosta tehty, nuotiossa kepin nokassa paistettu leipä.

Raamatun mukaan Elia söi ja joi ja kulki ruuan voimalla 40 päivää ja yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti.

Mistä on siis kysymys, Timo Soini?

-  Elia lepäsi kovan urakan jälkeen kinsteripensaan juurella ja varustautui erämaaretkeen, Timo Soini kertaa IS:lle.

-  Kysymys oli siitä, että kun olin vetänyt kovan viikonloppusetin ehdokkaita etsimässä, oli olo kuin Elialla kinsteripensaan alla: väsynyt olo. Kun kinsteripensasta edelsivät aika rajut tapahtumat, niin Elia meni pensaan juurelle, lepäsi vähän ja keräsi voimia. Sen jälkeen lähdetään uuteen taisteluun – niin kuin lähdetäänkin, kunnallisvaalitaisteluun Soini vertaa.

Soini ei osaa sanoa tarkkaa lukua, paljonko puolue on saanut kokoon kunnallisvaaliehdokkaita tähän mennessä.

-  Tuhat ehdokasta on vielä hyvinkin mahdollista saada. Se vaatii yhden ehdokkaan lisää viikossa jokaisessa kunnassa, jossa osallistumme vaaleihin, Soini ynnää.

Soinin tavoite on yhteensä vähintään 4000 ehdokasta. Tällä viikolla hän etsii ehdokkaita muun muassa Lapin kunnissa.

Ota kantaa

Ymmärsitkö Soinin vertauksen Eliasta ja kinsteripensaasta?

Kyllä 34% En 66%
Ääniä yhteensä 7135

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    8. 8

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    9. 9

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. Näytä lisää