Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

EKP tukee kriisimaita

EUROKRIISI
Euroopan keskuspankin päätöstä rahahanojen raottamisesta on odotettu markkinoilla kuin kuuta nousevaa.
EKP:n tavoitteena on laskea kriisimaiden, kuten Espanjan ja Italian valtionlainojen korkoja, ja helpottaa euroalueen kriisiä.

Euroopan keskuspankki EKP on päättänyt ostaa euroalueen maiden joukkolainoja ilman rajoituksia.

Pääjohtaja Mario Draghin mukaan ostopäätös ei ollut yksimielinen, sillä yksi maa äänesti vastaan.

- Jätän sen teidän arvattavaksi, Draghi sanoi.

Yleisesti tämän uskotaan olevan Saksa, jonka keskuspankin pääjohtaja Jens Weidmann on vastustanut joukkolainojen ostoa.

Draghin mukaan EKP tekee kaikkensa pitääkseen euroalueen koossa. Pääjohtaja ei asettanut rajaa joukkolainojen kustannuksille.

EKP laski euroalueen kasvuennustetta tälle ja ensi vuodelle. Kokonaistuotanto supistuu tänä vuonna 0,4 prosentilla, ja ensi vuonna kasvua on 0,5 prosenttia.

EKP:n mukaan inflaatio puolestaan kiihtyy tänä ja ensi vuonna.

EKP kertoi pitävänsä ohjauskoron ennallaan. Korko on ollut heinäkuusta alkaen ennätyksellisen alhaalla, 0,75 prosentissa.

Englannin keskuspankki kertoi pitävänsä ohjauskorkonsa 0,5 prosentissa, mikä sekin on yhä ennätyksellisen alhainen.

Ruotsin keskuspankki laski ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä. Ohjauskorko on nyt 1,25 prosenttia.

Lue lisää Taloussanomista.

Ota kantaa

Pidätkö EKP:n ratkaisua kriisimaiden tukemisesta oikeana?

Kyllä 19% En 81%
Ääniä yhteensä 7945

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Olli Rehn riiteli myymästään asunnosta oikeudessa – ostaja: ”Tunsin, että minua on petetty”

    2. 2

      Tunnistatko kuvan lippispäisen miehen? Epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta

    3. 3

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    4. 4

      Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    7. 7

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    8. 8

      Käytös laduilla hämmentää ja raivostuttaa hiihtäjiä: ”Siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, vedetään pulkkaa...”

    9. 9

      Perhe rakensi kodikseen lasisen kupolin – uniikki talo kääntää katseet

    10. 10

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    5. 5

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    9. 9

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    10. 10

      Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Olli Rehn riiteli myymästään asunnosta oikeudessa – ostaja: ”Tunsin, että minua on petetty”

    2. 2

      Tunnistatko kuvan lippispäisen miehen? Epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta

    3. 3

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    4. 4

      Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. Näytä lisää