Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Schweppes-tölkki räjähti kesken kauppamatkan

Kuopiolainen Riikka Krogerus hämmästyi kauppakassia purkaessaan maanantaina. Juuri ostettu limsatölkki oli räjähtänyt ja kassi lainehti juomasta.
Tapaus sattui maanantaina, kun Krogerus oli ostanut Schweppesin Ginger Ale -juomatölkkejä.

Hän oli pakannut ostokset auton tavaratilaan.

- Kotimatkalla yksi tölkeistä räjähti ostoskassissa. Onneksi vakavammilta säästyttiin. Kuinkahan olisikaan käynyt, jos tölkki olisi räjähtänyt ollessaan lapseni kädessä. Sairaalareissu olisi varmasti tullut, säikähtänyt Krogerus kertoo.

Hän huomasi tapahtuneen vasta purkaessaan ostoksia kotona.

- Katsoin, että miten kassissa on näin kauheasti nestettä. Sitten huomasin, että ai kauhea, tölkki on räjähtänyt ja repeytynyt kokonaan halki.

Ginger Ale on sekä Krogeruksen että hänen poikansa lempijuoma, joten tölkkejä on perheeseen ostettu vuosien mittaan lukuisia.

- Ei olisi tullut mieleenkään, että näin voi tapahtua. Siksi halusin kertoa tästä muillekin.

Krogerus kertoo informoineensa tapahtuneesta myös tuotteen valmistajaa ja lähettäneensä tölkin heille tarkempia tutkimuksia varten.

Sinebrychoffin viestintäpäällikkö Timo Mikkola sanoo, että tölkkien poksahtamiset ovat onneksi harvinaisia.

- Valmistamme juomaa vuosittain 400 miljoonaa, ja tällaisia tapauksia tapahtuu 5–6 vuodessa.

Mikkola rauhoittelee säikähtäneitä kuluttajia, että vaikka tölkki räjähtäisi, siitä ei pitäisi koitua vaaraa.

- Loukkaantumisvaaraa ei pitäisi olla. Tölkit ovat melko turvallisia, sillä alumiinista ei irtoa paloja, vaan se repeää.

Hän kertoo, että tölkki korvataan kuluttajalle ja tapausta tutkitaan.

- Useimmiten tällaiset tapaukset johtuvat siitä, että kun lämpötila nousee ja paine kasvaa, tölkki kopsahtaa johonkin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    7. 7

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      X Factorin kenties vihatuimman kilpailijan Honey G:n esiintyminen sai X Factor -yleisön buuaamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    8. 8

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    9. 9

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    10. 10

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää