Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Potilastietojärjestelmän hinta kuohuttaa: Mitä kaikkea saisi 1,8 miljardilla eurolla?

HANKINTA
Suomen potilastietojärjestelmän uusimiseen on arvioitu kuluvan summa, jota on jo ehditty verrata Nasan avaruussukkulalennon hintaan.

Kun sukkulaohjelmassa yhden sukkulalennon hinnaksi tuli noin 1,5 miljardia dollaria (noin 1,25 miljardia euroa), potilastietojärjestelmän investointikustannukset voivat kohota jopa 1,8 miljardiin euroon. Olisiko ensimmäisen suomalaisen astronautin aika?

Miljardiluokan summa on niin iso, että rahamäärä on vaikea hahmottaa. Jotain kokoluokasta kertoo, että Helsingin kaupungin verotulot tänä vuonna ovat arviolta 2,8 miljardia euroa.

Esimerkiksi Helsingin Musiikkitalon hinta oli 140 miljoonaa euroa. 1,8 miljardilla vastaavia pytinkejä saisi tusinan. Vastaavan keskuksen voisi siis pystyttää esimerkiksi Turkuun, Tampereelle, Ouluun, Kuopioon, Jyväskylään, Rovaniemelle, Vaasaan, Joensuuhun, Poriin, Lahteen, Imatralle ja Joensuuhun.

Turun moottoritien Muurla-Lohjanharjun osuus maksoi 355 miljoonaa euroa. Vastaavia tienpätkiä saisi potilastietojärjestelmän hinnalla viisi – eli 825 kilometriä moottoritietä. Miltä kuulostaisi moottoritie Helsingistä Ouluun?

Luksuksen huipentumana pidetään maailman suurinta ja kalleinta, 900 miljoonaa euroa maksanutta, Allure of the Seas -risteilyalusta. Tällaisia luksuslaivojakin saisi potilastietojärjestelmän hinnalla kaksi kappaletta: vaikkapa tuomaan glamouria sekä Tukholman- että Tallinnan-reiteille.

Ota kantaa

Voiko potilastietojärjestelmä maksaa kuinka paljon tahansa?

Kyllä 6% Ei 94%
Ääniä yhteensä 45791

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    7. 7

      Autoilija väisti tiellä ollutta tavaraa – auto suistui katolleen ojaan

    8. 8

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      ”Salainen” kuva hovista julki – herttuatar Catherine säteili yltäkylläisessä tiarassa, iltapuku korosti timmiä vyötäröä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää