Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomen poliisi varoitti koulu-uhkauksesta Haaparannalla

Haaparannalla on koulujen ovet lukittu Facebookissa esitetyn uhkauksen vuoksi. Haaparannan kielikoulussa on myös runsaasti oppilaita myös Suomen puolelta rajaa.
Suomen poliisille ilmoitettiin torstaina Facebook-uhkauksesta. Suomesta oltiin yhteydessä Ruotsiin, jolloin Haaparannan kunta käski lukita kaikkien koulujen, myös esikoulujen ovet torstaina.

- Vanhemmat voivat hakea itse lapsensa pois kouluista, kertoo Anita Lundström Haaparannan kunnasta Aftonbladetille.

Uhkaus havaittiin torstaina kello 13 aikoihin Suomen aikaa.

- Saimme tiedon, että mies on esittänyt tappouhkauksia. Siksi päätimme lukita koulut. Näin pyrimme estämään miehen pääsyn koulujen tiloihin, Lundström kertoo.

"Tapan kaikki ateistit!"

- Joku oli kirjoittanut Facebookin aikovansa "tappaa kaikki ateistit". Olemme lisänneet vartiointia koulujen lähistöllä, koska useat ovat huolestuneet, kertoo Tomas Schäufele Norrbottenin lääninpoliisista.

Kello 15 jälkeen poliisi ilmoitti tunnistaneensa uhkauksen tekijän.

- Tiedämme kuka hän on ja häntä tullaan kuulustelemaan, mutta enempää asiasta ei toistaiseksi voida kertoa, totesi Schäufele.

Kouluissa uhkaus herätti liki paniikin.

- Istuimme luokassa oppitunnilla kun ilmoitettiin jonkun uhanneen koulua. Tuntui uskomattomalta, että jotain sellaista voi tapahtui täällä pienessä Haaparannalla, eräs oppilaista kuvaili Aftonbladetille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Mielenosoittajat kokoontuvat asema-aukiolle – IS seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    5. 5

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    6. 6

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    9. 9

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    10. 10

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    9. 9

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    10. 10

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Mielenosoittajat kokoontuvat asema-aukiolle – IS seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    5. 5

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    6. Näytä lisää