Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Koulukotipojan pitkä vankeus ohjaajansa tapon yrityksestä muuttui ehdolliseksi

Koulukotipojan saama ehdoton vankeustuomio ohjaajansa puolentoista vuoden takaisesta tapon yrityksestä muuttui Kouvolan hovioikeudessa kahden vuoden mittaiseksi ehdolliseksi vankeudeksi. Nuori oli täyttänyt pari kuukautta ennen tekoa 15 vuotta.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus arvio teon kahden ja puolen vuoden mittaiseksi vankeudeksi. Kun käräjäoikeus antoi ratkaisunsa, se ei passittanut  poikaa vankilaan, kuten yli kahden vuoden mittaisissa tuomioissa on pääsääntönä.

Käräjäoikeus piti vankilaan passittamista kohtuuttomana nuoren iän ja terveydentilasta saadun selvityksen vuoksi.

Nuori odotti asuntonsa keittokomerossa veitsen kanssa ja hyökkäsi lääkkeitä tuoneen naisohjaajan päälle veitsen kanssa kolme kertaa ja uhkasi tappaa hänet.

Ohjaaja pystyi väistämään iskut. Kolmannella iskulla väliin ehti toinen naisohjaaja, jota nuori löi kasvoihin Kuulusteluissa poika kertoi halunneensa tappaa jonkun, jotta pääsisi hoitoon. Taustalla oli todellista hoidontarvetta ja tapahtuneen johdosta nuori olikin hoidossa.

Mielentilatutkimuksen mukaan poika oli tekoja tehdessään alentuneesti syyntakeinen. Hän käy tällä hetkellä peruskoulun yhdeksättä luokkaa ja koulunkäynti on edennyt hyvin. Jouluna kädessä pitäisi olla päästötodistus ja mielessä on opiskelu automekaanikkolinjalla.
 
Hovioikeuden mielestä ehdoton rangaistus nykyisessä tilanteessa haittaisi hänen kuntoutumistaan yhteiskuntaan ja lisäisi syrjäytymisriskiä. Hovin mielestä ei ole sellaisia painavia syitä, että nuori pitäisi tuomita ehdottomaan vankeuteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Traktorimies mystisessä onnettomuudessa, ajoi ulos 6-tieltä – pysähtyi 300 metrin päässä päin mäntyä

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      F1-tallipomo tukalassa tilanteessa – vaaditaan luovutettavaksi kotimaahansa

    6. 6

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    7. 7

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    8. 8

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    9. 9

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    10. 10

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    9. 9

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Traktorimies mystisessä onnettomuudessa, ajoi ulos 6-tieltä – pysähtyi 300 metrin päässä päin mäntyä

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      F1-tallipomo tukalassa tilanteessa – vaaditaan luovutettavaksi kotimaahansa

    6. Näytä lisää