Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Alle 9 euron lounaat ovat pian historiaa?

Lounaat ovat tulossa kalliimmiksi, uskoo MaRa.
Ravintolalounaan hinta on kipuamassa lähelle kymmentä euroa. Lounaiden hinnat seuraavat usein korkeimman lounassetelin arvoa, joka on nyt 9,30 euroa. Matkailu- ja Ravintolapalvelut ry:ssä (Mara) uskotaan, että seteliin on tulossa korotus ensi vuonna. Syynä on ravintola-alan kustannusten nousu.

–Palkat ovat nousseet, elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet edelleen voimakkaasti ja vuokrat nousevat, luettelee Maran toimitusjohtaja Timo Lappi.

Lisäksi arvonlisävero nousee yhdellä prosenttiyksiköllä vuoden alussa.
Verottaja määrittelee luontoisetujen, kuten työntekijän ravintoedun, arvon vuosittain. Ensi vuotta koskevaa päätöstä ei ole vielä annettu. Silloin kun arvoa on nostettu, korotus on ollut 10–40 senttiä.

Ravintolat tapaavat odottaa verottajan päätöstä ja nostaa sen jälkeen hintojaan kohti maksimia.

–Kyllä se näin on, niin meillä kuin muuallakin, myöntää HOK-Elannon ravintoloiden toimialajohtaja Jouko Heinonen.

Heinonen puolustelee automaattiselta tuntuvaa korotusta sillä, että kustannukset nousevat enemmän kuin verottaja huomioi.
HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

    2. 2

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    3. 3

      Laukaan palosta pelastuneen perheen isälläkin huumetaustaa – laittoi oveen moottoripyöräkerhon tarran

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

    6. 6

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    7. 7

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    8. 8

      Lomalentoja uhannut lakko peruuntui – Pro ja Palta hyväksyivät sovintoehdotuksen

    9. 9

      Räjähdysääni pelasti 1-vuotiaan palavasta talosta Laukaassa – 40-vuotiaalle miehelle syyte kolmesta murhan yrityksestä

    10. 10

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    6. 6

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    9. 9

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    10. 10

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

    2. 2

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    3. 3

      Laukaan palosta pelastuneen perheen isälläkin huumetaustaa – laittoi oveen moottoripyöräkerhon tarran

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

    6. Näytä lisää