Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuka äänestäisi Romneyta Suomessa? Ainakin nämä kolme tuttua naamaa

IS selvitti kansanedustajilta, kumpaa ehdokasta he äänestäisivät, jos voisivat äänestää Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
Kyselyn tulos oli murskaava. IS:n kyselyyn vastanneista 67:stä kansanedustajasta vain kolme äänestäisi republikaanien Mitt Romneyta ja 64 demokraattien Barack Obamaa.

Näin Romneyn puolesta liputtavat perustelevat valintaansa:

Kimmo Sasi (kok): USA:n talous on huikeassa velkaantumiskierteessä, ja Obama ei kykene eikä halua pysäyttää velan kasvua. Romney olisi huomattavasti vastuullisempi talouspoliitikko ja tasapainottaisi valtiontaloutta. Romneyn valinta antaisi kasvusykäyksen talouteen, koska luottamus taloudenhoitoon paranisi. Ulkopolitiikassa Obaman lupaukset ja toiminta eivät vastaa toisiaan. Republikaanien ulkopolitiikka on aina ollut selkeämpää ja tavoitetietoisempaa.

Eero Lehti (kok): Uskottavampi talouspoliittinen ohjelma. Talouden kasvu-uralle saaminen on USA:n ja sitä kautta koko maailman talouden kannalta tärkeää.

Juho Eerola (ps): Toivottavasti amerikkalaiset ovat suvaitsevaisia ja avarakatseisia, eivätkä anna Romneyn uskonnollisten näkemysten, iän tai ihonvärin vaikuttaa valintaan.

IS:n haastattelema Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola uskoo, että IS:n kyselussä kantansa omana tietonaan pitäneistä kansanedustajista voi löytyä enemmän heitä, jotka ovat viehättyneet Romneyn edustamasta uuskonservatiivisuudesta ja tiukasta talouskurista.

Lue aiheesta enemmän päivän painetusta lehdestä tai IS:n digilehdestä.

Ota kantaa

Kumpaa äänestäisit USA:n presidentinvaaleissa?

Barack Obamaa 90% Mitt Romneyta 10%
Ääniä yhteensä 16595
  • USA:n vaalit

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    3. 3

      Kommentti: Sipilän mediakritiikki on syytä ottaa vakavasti

    4. 4

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    5. 5

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    6. 6

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    7. 7

      Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

    8. 8

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    9. 9

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    10. 10

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    5. 5

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    9. 9

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    3. 3

      Kommentti: Sipilän mediakritiikki on syytä ottaa vakavasti

    4. 4

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    5. 5

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    6. Näytä lisää