Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Talvinopeudet kuumentavat tunteita joka vuosi: "Kyllä sieltä tulee vaikka mitä"

Liikenneviraston pääjohtajan mukaan talvinopeusrajoitukset ovat herkkä asia.
Talvinopeusrajoitukset ovat pian taas ajankohtainen puheenaihe.

Liikenneviraston pääjohtaja Juhani Tervala kertoo, että viranomaiset saavat muutosten yhteydessä usein asiatonta ja jopa hävytöntä palautetta.

- No kyllä sieltä tulee vaikka mitä. Olen ymmärtänyt, että myös ministerille tulee aika paljon kielteistä palautetta, Tervala kertoo.

Hänen mukaansa närää aiheuttaa esimerkiksi se, että nopeuksia ei ehditä vaihtaa joka paikkaan juuri silloin kuin sääolosuhteet muuttuvat.

- Jos on hyvä keli, eikä sadakaan lunta, valitetaan, jos nopeutta on laskettu. Jos taas nopeutta ei ole ehditty laskea ja sataa lunta, niin valitetaan siitä, että ihmiset ajavat niin lujaa.

Tervalan mukaan nopeusrajoitukset ovat herkkää aluetta, johon ihmiset ei halua puututtavan. Ilkeäksikin äityvä palaute ei kuitenkaan lannista.

- Tässä nyt virkamiehenä joudutaan kestämään kaikkea.

Tervala kertoo, että nopeuksien alentamisen tuoma on hyöty on syksyn pimeissä olosuhteissa suuri. Sen vuoksi talvinopeuksista kannattaa edelleen pitää kiinni.

Tervala puhui nopeusrajoituksista aiemmin Liikenneturvan Liikennevilkku-lehdessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    3. 3

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    7. 7

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    8. 8

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    9. 9

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    10. 10

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    8. 8

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    3. 3

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää