Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pohjanmaan rankkasateet testaavat tulvavakuutusta

Pohjanmaan viime päivien rankkasateet saattavat tuoda mielenkiintoista puntaroitavaa vakuutusyhtiöihin.
Kaksi vakuutusyhtiötä tarjoaa jo turvaa tulvatuhoja vastaan. Tulvien rakennuksille ja irtaimistoille aiheuttamien vahinkojen korvaamisessa siirrytään vuoden 2014 alussa lopullisesti valtion korvausten sijaan vahinkovakuutuksiin.

Korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa Ifistä kertoo, että heillä tulvaturva on tullut mukaan kaikkiin kotivakuutuksiin. Näin yksittäiseen vakuutukseen tuleva hintavaikutus on pysynyt pienenä.

Ifillä korvauksen piiriin kuuluvat vain poikkeuksellisen tulvan, eivät tavallisen kevättulvan aiheuttamat vahingot.

- Meillä poikkeuksellisuus on määritelty, että tapauksen esiintymistodennäköisyys on kerran 50 vuodessa tai harvemmin, Vaitomaa sanoo.

Hän arvioi, että Pohjanmaalta voi nyt tulla hakemuksia, jotka korvataan.

- Ratkaisevaa on paikallinen tilanne. Monin kohdin vain tulvan ajankohta on harvinainen. Mutta esimerkiksi Kauhajoella voi olla tilanteita, jossa ei ennen tällaista tulvaa ole esiintynyt.

Ifin lisäksi tulvaturvaa tarjoaa tällä hetkellä Pohjola. LähiTapiolassa vuoro on ensi vuoden alusta. Johtaja Lea Mäntyniemi Finanssialan keskusliitosta kertoo, että muut yhtiöt vielä harkitsevat tulvatuotteitaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    2. 2

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

    5. 5

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    6. 6

      Poliisi tutkii: Alaikäiset ”pissaliisat” murtautuivat kauppakeskukseen – anastivat savukkeita 2300 euron arvosta ja virtsasivat eteiseen

    7. 7

      Todellinen urheilulegenda haastatteli Krista Pärmäkoskea – ”Miten hän voisi tietää, kuka minä olen?”

    8. 8

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    9. 9

      Räjähdysääni pelasti 1-vuotiaan palavasta talosta Laukaassa – 40-vuotiaalle miehelle syyte kolmesta murhan yrityksestä

    10. 10

      Berliinissä jättioperaatio Anis Amrin kytköksistä – 450 poliisia ratsaa epäillyn radikaali­järjestön tiloja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    7. 7

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    8. 8

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    2. 2

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

    5. 5

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    6. Näytä lisää