Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Bäckman haki lapsensa äidille matkustuskieltoa Venäjälle

Dosentin huoltajuuskiista
Dosentti Johan Bäckmanin omasta huoltajuuskiistasta paljastuu uusia tietoja.
Ilta-Sanomat on paljastanut, että venäläis-suomalaisissa huoltajuuskiistoissa venäläisäitien puolustajana profiloitunut dosentti Johan Bäckman on itse yrittänyt viedä venäläistaustaiselta äidiltä lapsensa huoltajuuden jo vuosia.

Johan Bäckman myöntää huoltajuuskiistan, mutta väittää Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew:n haastattelussa, että nainen olisikin suomalaistaustainen.

Ilta-Sanomien selvityksen mukaan huoltajuuskiistan osapuolena oleva nainen on syntynyt Petroskoissa, käynyt siellä venäjänkielistä koulua ja elänyt venäläisessä yhteisössä. Nainen puhuu lapselleen venäjää. Nainen muutti Suomeen Neuvostoliitosta 15-vuotiaana ja hänen nimensä on suomenkielinen.

Bäckman on ollut tietoinen siitä, että naisen perheessä käytetään pääsääntöisesti venäjän kieltä.

Kun lapsen huoltajuutta käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2006, Bäckmanin hakemuksen perusteluissa todettiin, että nainen perheineen puhuu lapselle venäjää.

”(Nainen) ja hänen vanhempansa puhuvat lapselle vain venäjän kieltä. Suomen kielen oppiminen on tärkeää kasvatettaessa lapsi suomalaiseen yhteiskuntaan”,  Bäckman perusteli vaatimustaan saada lapsi luokseen asumaan.

Ennen lapsen isyyden vahvistamista Bäckman piti mahdollisena, että nainen veisi lapsen Venäjälle tai Viroon. Bäckman pyysi Helsingin käräjäoikeudelta vuonna 2005, että naista ja lasta kiellettäisiin matkustamasta ulkomaille.

”…on olemassa erityinen pelko ja vaara siitä, että he matkustavat Venäjälle tai Viroon, joissa maissa he ovat aikaisemmin asuneet…”, Bäckman kirjoitti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Ferrari esitteli uuden autonsa – tältä näyttää Kimi Räikkösen kauden 2017 menopeli

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  6. 6

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  7. 7

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  8. 8

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  9. 9

    Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

  10. 10

    Argentiinan presidentin vaimo on häikäisevä kaunotar – edustivat Espanjan kuningatar Letizian kanssa vartaloita imartelevissa mekoissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  10. 10

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Ferrari esitteli uuden autonsa – tältä näyttää Kimi Räikkösen kauden 2017 menopeli

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  6. Näytä lisää