Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Helsingin Vuoritalo kytee edelleen, rakennuksessa sortumavaara

Helsingin Käpylän Nyyrikinpuistossa sijaitseva Vuoritalo kytee yhä viime öisen palon jäljiltä.
Autio tornimainen rakennus syttyi tuleen myöhään lauantai-iltana.

Pelastuslaitos päätti antaa kattorakenteiden palaa hallitusti, kun oli varmistettu, ettei rakennuksessa ollut ketään sisällä.

- Nyt tilanne on rauhallinen. Rakennuksen sisällä on sen verran palavaa materiaalia, että siellä kytee edelleen. Paikalla on sopimuspalokunnan yksikkö, lähinnä vartioimassa, kertoi päivystävä palomestari Markku Ahola sunnuntaiaamuna hieman kello 8:n jälkeen.

- Savu voi aiheuttaa pientä kiusaa lähitalojen asukkaille. Näillä riskeillä en kuitenkaan laittaisi ketään sisälle sammuttamaan, koska kattorakenteista ja välipohjista voi tulla tavaraa alas.

Aholan mukaan suunnitelmana on seuraavaksi alueen aitaaminen, jotta uteliaat eivät menisi katsomaan liian läheltä. Rakennus on edelleen pystyssä, mutta palon jälkeen talo on vaarallisen huonossa kunnossa.

- Rakennus oli jo ennen syttymistä erittäin huonossa kunnossa. Jo aiemmin siellä oli varoitukset sortumavaarasta, ja nyt sieltä on tippunut muun muassa tiiliä seinistä alas.

Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

- Palo on ihmisen aiheuttama, mutta on spekulaatiota, onko kyse ollut tahallisuudesta vai tietämättömyydestä, Ahola kommentoi.

Nyyrikinpuiston rakennus tunnetaan Vuoritalon nimellä. Se rakennettiin jo 1920-luvulla ja rakennuksesta piti tulla VPK:n seuraintalo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    2. 2

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. 6

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    7. 7

      Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

    10. 10

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    8. 8

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    2. 2

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. Näytä lisää