Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Meteorologi ensi viikosta: "Maa voi olla valkoinen missä päin tahansa"

Ensi viikon puolivälissä säässä tapahtuu suuri muutos kylmempään päin. Lumi- tai raekuurot ovat mahdollisia.
Säätyyppi muuttuu huomattavasti keskiviikon aikana, joka on etelässä viimeinen lauha päivä.

- Pohjoisesta tulee puolen viikon maissa voimakas matalapaine ja kylmän purkaus. Tuuli on puuskaista ja purevan kylmää. Koko maahan leviää loppuviikoksi varsin kylmää ilmaa, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala.

Meteorologin mukaan loppuviikon vallitsee vuodenaikaan nähden kylmä sää. Etelässä päivälämpötila pysyy muutamia asteita nollan yläpuolella, mutta Pohjois-Suomessa on päivälläkin pakkasta. Päiväpakkaset ovat mahdollista Keski-Suomessakin.

- Lumikuuroja voi tulla koko maassa, rannikolla ne voivat olla voimakkaampia raekuurojakin.

Mustalan mukaan lumikuuroja on vielä mahdoton ennustaa tarkemmin.

- Saattaa olla, että maa on jonain aamuna valkoinen. Kuurot ovat mahdollisia missä päin maata tahansa. Ilmamassa menee sen verran kylmäksi, että kuurot tulevat etelässäkin lumena.

Ei vielä pysyvää lunta

Ensilumeksi määritellään ehjä lumipeite, joka aamulla tehdyssä lumimittauksessa on vähintään yhden senttimetrin paksuinen.

- Pysyvästä lumipeitteestä ei vielä puhuta, mutta ihan valkoista voi paikoin olla.

Tänään sunnuntaina ei vielä sada muuta kuin vettä. Keski-Suomea varoitettiin räntäsateen mahdollisuudesta, mutta sateet satoivat sittenkin vetenä.

Päivä on sumuinen, harmaa ja tihkusateinen lähes koko maassa.

- Varsinaiset sateet ovat jo siirtyneet itäpuolelle, mutta tihkusateita on vielä liikkeellä. Pohjois-Suomessa on aurinkoisempaa, mutta selvästi kylmempää, Mustala sanoo.

Ota kantaa

Olisiko jo aika vaihtaa talvirenkaat?

Kyllä 54% Ei 46%
Ääniä yhteensä 23936

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    6. 6

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    7. 7

      Linnan juhlissa esiintynyt Reeta Vestman häkeltyi presidenttiparin eleestä – ”Silloin tunsin kiitollisuutta”

    8. 8

      Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

    9. 9

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    10. 10

      Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    6. Näytä lisää