Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kymmeniä lapsia viety väkisin Suomesta

Ihmisoikeusliiton selvityksessä on yksilöity 40 lasta, jotka on todennäköisesti viety vasten tahtoaan pois Suomesta 2000-luvulla.
Ainakin muutamia maahanmuuttajien lapsia viedään vuosittain väkisin ulkomaille Suomesta, kertovat viranomaiset ja järjestöt.

Muutama nuori pyytää vuosittain Suomen ulkoasiainhallinnolta apua takaisin Suomeen pääsemiseksi. Ihmisoikeusliiton selvityksessä on yksilöity 40 lasta, jotka on todennäköisesti viety vasten tahtoaan pois Suomesta 2000-luvulla. Tapauksista kertoivat vuoden 2010 selvityksessä eri tahot, kuten opettajat tai sosiaalityöntekijät.

Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kuinka moni alaikäinen todella viedään väkisin esimerkiksi avioitumaan vanhempiensa kotimaahan tai kasvamaan näiden toivomassa ympäristössä.

Myös maahanmuuttajanaisia tukevan Monika-Naiset liiton tietoon tulee vuosittain tapauksia, joissa joku on lähetetty ulkomaille vastoin tahtoaan. Lähetettävät ovat nuoria, eronneita tai avioeroa harkitsevia aikuisia naisia.

- Jossain tapauksissa ihminen vain katoaa. Hän ei ole enää yhteydessä ja puhelin ei vastaa, kertoo liiton Voimavarakeskuksen johtaja Natalie Gerbert.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    3. 3

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    4. 4

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    5. 5

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    6. 6

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    7. 7

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Synttärionnea! Leonore täyttää 3 vuotta – katso suloiset kuvat ilmeikkäästä prinsessasta

    10. 10

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    3. 3

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    4. 4

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    5. 5

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    6. Näytä lisää