Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuhatkiloinen sonni taisteli teurastamolla - karkasi läpi oven

Yli tuhatkiloinen sonni karkasi teurastamon navetan ovien lävitse. Eläin jatkoi pakomatkaansa myös teurastamotontin aidan lävitse tiistaina Orimattilassa.
- Sonnilta piti ottaa henki pois, mutta pakomatkan vuoksi se sai päivän lisää elinaikaa, kertoo Vainion teurastamon toimitusjohtaja Miikka Depner, joka oli kiinni ottamassa sonnia.

- Se on niin stressaantunut, että teurastus hoidetaan keskiviikkona, toimitusjohtaja sanoo.

Eläin pakeni naapuritontille, joka on aidattu vahvalla aidalla. Teurastamon henkilökunta sai isokokoisen ruskean sonnin naruihin ja ohjattua puolitoista tuntia kestäneen operaation jälkeen kuljetusautoon ja se vietiin takaisin teurastamon navettaan.

- Koskaan ei ole päässyt käymään näin. Tilanne oli vaarallinen kaikille sonnia kiinni ottamassa olleillekin.

- Mitä sonnin päässä tapahtui kun se karkasi? Sitä on mahdotonta sanoa. Se oli jo teurastamolle haettaessa ollut hyvin hermostunut, Depner kertoo.

Poliisi sai sonnin karkumatkasta hälytyksen klo 15.08. Poliisin saamassa tehtävässä ilmoitettiin, että kyse on vihaisesta sonnista. Sitä se todella oli, sillä kiinniottajat olivat koko ajan varuillaan ja joutuivat aika ajoin hakemaan turvaa kauhakuormaajan takaa raivoavalta sonnilta.  

Karkaileva sonni on Aberdeen-Agnus-rotua. Yleensä se on väriltään musta, mutta tällä kertaa oli kyse ruskeasta sonnista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    3. 3

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

    6. 6

      Kuvat: Donald Trump astui sisään presidentin työhuoneeseen Oval Officeen – heti allekirjoituspuuhissa

    7. 7

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    8. 8

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    9. 9

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    10. 10

      Trumpia vastustavat ”sisarmarssit” alkoivat jo Australiassa ja Uudessa-Seelannissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    3. 3

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

    6. Näytä lisää