Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin rajut myrskyt vaikuttavat suomalaisten asenteisiin - "Toiminta voi olla ristiriitaista"

Rajut myrskyt ovat vaikuttaneet ihmisten asenteisiin.
Jyväskylän yliopiston professorin Terhi-Anna Wilskan mukaan erityisesti viime talven rajut Hannu- ja Tapani-myrskyt sekä epätavallisen sateinen syksy ovat saaneet ihmiset uskomaan, että ilmastonmuutos on todellinen huolenaihe. Ihmisten kulutustottumuksiin asenteiden muutos vaikuttaa kuitenkin hitaasti.

- Ihmisten asenteet ovat eri asia kuin toiminta. Käyttäytyminen muuttuu aina hitaasti, Wilska sanoo.

Vakuutusyhtiö If teetti tänä syksynä kyselytutkimuksen, jonka mukaan kuusi kymmenestä suomalaisesta uskoo, että rajut sääilmiöt lisääntyvät tulevaisuudessa.
 
Ristiriitaista toimintaa

Wilskan mukaan ihmiset pyrkivät kuluttamaan ekologisemmin. Ympäristöystävällisesti valmistettuja tuotteita ostetaan hanakasti, tuulivoimalla tuotettua sähköä suositaan ja kierrättäminen on suosittua.

Teot ovat kuitenkin niin pieniä, ettei niillä Wilskan mukaan ole käytännön merkitystä ilmastonmuutoksen hidastamiseen.

- Monesti ihmisten toiminta voi olla myös ristiriitaista. Ihminen saattaa olla yhtäaikaisesti kiinnostunut ekologisista valinnoista ja uudesta teknologiasta, vaikka uuden teknologian kehittäminen kuormittaa ympäristöä, Wilska sanoo.

Wilska muistuttaa, että ihmisten huolenaiheet tekevät aaltoliikettä: välillä huolenaiheeksi nousee ilmasto, välillä taas esimerkiksi lama.
 
Turvallisuus korostuu

Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusprofessorin Raija Järvisen mukaan turvallisuus korostuu nykyään kuluttajien valinnoissa.

- Se, että ihmiset uskovat rajujen sääilmiöiden lisääntymiseen vaikuttaa siihen, että ihmiset vakuuttavat ja suojaavat omaisuuttaan, Järvinen sanoo.

Ifin kyselytutkimuksen mukaan joka viides on kärsinyt poikkeuksellisen luonnonilmiön aiheuttamista vahingoista viimeisen kahden vuoden sisällä.

- Ihmiset varautuvat tuleviin myrskyihin. Esimerkiksi maaseudulla monet ovat hankkineet varmuuden vuoksi varavoimanlähteitä, Järvinen toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Historiallinen valinta: Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija 2016

    4. 4

      Yksi kuva sen kertoo: Tämä oli suomalaisille vuoden 2016 sykähdyttävin urheiluhetki

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. 6

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    7. 7

      Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

    8. 8

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    9. 9

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    10. 10

      Patrik Laineelle tuplakunniaa Urheilugaalassa – väläytti huumorintajuaan videotervehdyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    8. 8

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Historiallinen valinta: Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija 2016

    4. 4

      Yksi kuva sen kertoo: Tämä oli suomalaisille vuoden 2016 sykähdyttävin urheiluhetki

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. Näytä lisää