Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Paljonko tienaat? Kovin Yle-vero iskee äkkiä

Yle-vero korvaa nykyisen televisiomaksun vuodesta 2013 alkaen. IS:n saamien yhteydenottojen perusteella tiedot Yle-veroon liittyvistä käytännön asioista ovat monella hämärän peitossa.
Eläkeläisiä ja muita pienituloisia tuntuu askarruttavan esimerkiksi se, maksetaanko vero kerralla vai pienemmissä erissä.

Esimerkiksi tammikuussa rysähtävä kertamaksu tuottaisi monelle ongelmia, sillä jouluvalmistelut nielevät rahaa omalta osaltaan.

Verohallinnon verkkosivuilta käy ilmi, että lähes kaikkia 18-vuotta täyttäneitä suomalaisia koskeva vero maksetaan muun tuloverotuksen yhteydessä.

Yle-vero näkyy vuodenvaihteen tienoilla koteihin postitettavissa verokorteissa.

Veroa maksetaan 0,68 prosenttia ansio- ja pääomatulojen yhteismäärästä tai tätä suuremmasta yrittäjän ja maatalousyrittäjän työtulon yhteismäärästä.

Enimmillään vero on 140 euroa. Kuuluakseen tähän Yle-veron korkeimpaan luokkaan veronmaksajan tuloraja tulee melko nopeasti vastaan: Summa on 20 588 euroa vuodessa eli noin 1600 euroa kuussa.

Pienin perittävä määrä on 50 euroa.

Verohallinnon viestintäsuunnittelija Annamaija Hakama kertoo, että ainakaan hänelle asti ei ole kantautunut kansalaisilta huolestuneita yhteydenottoja.

- Yle-verosta on kyllä tullut jonkun verran kyselyjä, Hakama kertoo.

Hakaman mukaan maksukäytäntö on kansalaisten näkökulmasta helppo, sillä vero lähtee tuloista automaattisesti.

- Pienituloiset saattavat myös hyötyä muutoksesta, kun vero jää entistä tv-maksua pienemmäksi, Hakama sanoo.

Kysymyksiä alkaa tulla pian

Hakaman mukaan "isompi viestintäaalto" on tulossa joulukuussa, jolloin Yle-veroon liittyviä käytäntöjä kerrotaan medioille lähetettävissä tiedotteissa.

Jo aiemmin Verohallinnossa on työstetty tietyille ryhmille kohdennettuja juttuja aiheesta.

- Esimerkiksi eläkeläisille suunnattuihin lehtiin on lähetetty juttu, joka käsittelee Yle-veroa eläkeläisen näkökulmasta.

Lisäksi Verohallinnon asiakaspalvelu on varautunut Yle-veroa koskevien kyselyiden lisääntymiseen.

Ota kantaa

Ylittävätkö tulosi rajan kovimmalle Yle-verolle?

Kyllä 65% Ei 35%
Ääniä yhteensä 15790

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    4. 4

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. 6

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    7. 7

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    10. 10

      Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    4. 4

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. Näytä lisää