Eija

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin moni meistä on käräyttänyt rattijuopon

LIIKENNETURVAN KYSELY
Rattijuopumuksesta ilmoitetaan poliisille herkästi, kertoo Liikenneturvan Liikennevilkku-lehti.
Liikenneturvan teettämän kyselyn mukaan yhdeksän vastaajaa kymmenestä olisi valmis ilmoittamaan poliisille rattijuoposta, jos kyseessä on tuntematon henkilö. Lähes 60 prosenttia tekisi näin varmasti.

Sen sijaan tutun rattijuopon kohdalla kynnys on korkeampi. Silti yli 70 prosenttia olisi valmis tekemään ilmoituksen. Varmasti ilmoituksen tekisi tässä tapauksessa 35 prosenttia vastaajista.

Joka viides vastaaja kertoi jo tehneensä poliisille ilmoituksen rattijuopumuksesta.

Liikennevilkun mukaan yleisin liikenteessä pelätty asia ovat juurikin rattijuopot. 59 prosenttia kyselyyn osallistuneista vastasi pelkäävänsä rattijuoppoja.

Autoa humalassa ajavat ovat ohittaneet viime vuosina liukkauden ja vesiliirron yleisimpänä pelon aiheena.

Kiinni jääneiden määrä on ollut laskussa viiden viime vuoden aikana. Vuosittain kiinni jääneitä rattijuoppoja on ollut kahtena viime vuonna reilut 21 000. Törkeitä tapauksia näistä on ollut noin puolet.

Myös rattijuopumukseen liittyvien kuolemien määrä on laskenut. Viime vuonna kuoli 82 ihmistä ja loukkaantui 825 rattijuoppumukseen liittyvissä onnettomuuksissa.

85 prosenttia näissä onnettomuuksissa kuolleista tai loukkaantuneista
on itse rattijuoppoja. Täysin sivullisia henkilöitä kuolee vuosittain 5–10 ja loukkaantuu noin 150.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Aluksi Antin, 32, koukkuun nappasi hauki – mutta siihen haukeen iskikin oikein jättiläishauki

    8. 8

      BBC: Brittisotilaat saivat opaskirjan Tallinnaan – vinkkejä strippibaareihin ja väite suomalaisten suosikkijuomasta

    9. 9

      ”Olet niin ruma, ettet kelpaa edes kaupan kassalle” – vanhempien sanat, jotka satuttavat yhä

    10. 10

      Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    4. 4

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    5. 5

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    6. 6

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    9. 9

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    6. Näytä lisää