Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yle: Baarissa juomisen hinta räjähti 2000-luvulla - tässä selitys

Baarissa juominen on kallistunut tällä vuosituhannella räjähdysmäisesti, kertoo Yle.
Ravintola-alkoholin hinnat ovat nousseet lähes 40 prosenttia. Elintarvikeliikkeissä ja Alkossa alkoholin hinta on noussut noin 13 prosenttia.

Vuoden 2004 veroale vaikutti huomattavasti enemmän vähittäiskaupan hintoihin kuin ravintolahintoihin. Lisäksi veroalen vaikutus ravintolahintoihin loppui jo pari vuotta myöhemmin, kun elintarvikeliikkeiden ja Alkon hinnat ovat vasta tänä vuonna nousseet veroalea edeltäneelle tasolle.

Kymmeniä ravintoloita omistavan Restamax Oy:n toimitusjohtaja Markku Virtanen kertoo Ylelle, että henkilökunnan palkat ja tilavuokrat selittävät korkean ravintolahinnan.

- Ei voi pelkästään laskea, että kuinka paljon olut maksaa kaupassa ja miettiä, että kylläpä ne ravintoloitsijat keräävät hurjat voitot siitä oluesta. Meillä on aika monta kuluerää siinä välissä, Virtanen sanoo.

Keskimääräiseen ansiotasoon verrattuna alkoholi on kuitenkin halventunut vuodesta 2000. Ravintoloissa hinta on ansiotasoon suhteutettuna noin 10 prosenttia edullisempi kuin vuonna 2000 ja vähittäiskaupassa noin 27,5 prosenttia edullisempi.

Kuinka kalliiseen tuoppiin olet törmännyt suomalaisessa ravintolassa? Missä on kalleinta? Kerro kokemuksesi alla olevassa kommenttikentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. 6

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    9. 9

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    10. 10

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. Näytä lisää