Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lotossa ja Jokerissa jaossa molemmissa viiden miljoonan euron päävoitot

Jos Lauantai-Jokerissa onnistaa, on voittopotti historiallisen suuri.
Lauantain lottoarvonnassa (kierros 51/2012) ei löytynyt yhtään täysosumaa. Ensi lauantaina (kierros 52/2012) Lotossa jahdataan viiden miljoonan euron jättipottia.

Myös Lauantai-Jokerissa on 7 oikein -tuloksille jaossa samaiset viisi miljoonaa euroa.

Lottoarvonta ei tuonut mukanaan täysosumia, mutta monessa kodissa saattaa lahjasäkki saada silti lisää täytettä lottovoittojen myötä. Illan arvonnassa Lotosta löytyi peräti viisi 6+1 oikein -tulosta.

Kukin voittaja tienaa rivillään runsaat 29 700 euroa joulurahaa.

Voittorivit pelattiin Lamminpään Siwassa Tampereella, Ahlaistentien K-extrassa Porissa, Kaarinassa K-supermarket Katariinassa, Oulaisissa Oulaistenkadun R-kioskissa ja Neste Ilmajoen veikkauspisteissä.

Mukavasti jaettavaa jäi myös 5+2 oikein -tuloksille ja 6 oikein -tuloksille. 5+2 oikein -tuloksia löytyi yhteensä kymmenen kappaletta, voitto-osuuden ollessa reilut 3300 euroa. Lähes 2200 euron arvoinen 6 oikein -tulos osui jopa 77 lottoajan kuponkiin.

Lauantai-Jokerin pottina oli kolme miljoonaa euroa. Täysosumia ei löytynyt, mutta kuuteen kuponkiin osui hieman yli 11000 euron voittoon oikeuttava 6 oikein -tulos.

Eurojackpotissa 21 miljoonaa

Keskiviikon ja perjantain jokeriarvonnoissa pottina on tasan miljoona euroa.

Keskiviikkona Viking Lotossa on tarjolla noin 3,5 miljoonan euron potti. Viking Loton jakosumma ilman Onnennumeroa on noin 750000 euroa.

Viikon muhkein potti odottaa noutajaansa perjantaina Eurojackpotissa. Tuolloin täysosumille on jaossa hulppeat 21 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    4. 4

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. 6

      Johnny Deppin teinitytär hätkähdytti asullaan – mallilupauksella erittäin syvään uurrettu kaula-aukko

    7. 7

      Ikionnelliselta Krista Pärmäkoskelta kova lupaus: ”Kulta on tiistaina lähellä!”

    8. 8

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    9. 9

      Kova taklaus puhutti Tampereella – SM-liigan kaikkien aikojen jäähykuningas ajettiin ulos

    10. 10

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    4. 4

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. Näytä lisää