Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin Artun etsintä eteni

Kadonnutta 8-vuotiasta poikaa etsittiin Ylöjärvellä lähes neljän päivän ajan.
Torstai 20.12.

8-vuotiaan Artun havaitaan kadonneen Ylöjärven Metsäkylässä. Poikaa etsitään perjantain vastaisena yönä neljän poliisipartion, 70 vapaaehtoisen ja kahden Rajavartiolaitoksen helikopterin avulla.

Perjantai 21.12.

Artun etsinnät jatkuvat. Viimeinen varma havainto pojasta tarkentui torstai-iltaan kello kahdeksaan. Vielä perjantain vastaisena yönä Artun kännykkä lähettää tasaista signaalia metsästä. Mitään ei kuitenkaan löydy.

Poliisin tiedot viimeisestä varmasta havainnosta muuttuvat. Artun kerrotaan lähteneen kaverinsa luota kello 14. Hänen ei uskota olleen mukana koulunsa kuusijuhlassa.

Poliisi muuttaa taktiikkaansa ja keskittyy vihjeiden tarkastamiseen.
Artun kännykän signaali vaikenee myöhemmin perjantaina.

Poikaa etsitään 250-henkisen vapaaehtoisjoukon sekä matalalla lentävän lentokoneen avustamana. Etsintöjä tehdään myös Artun koulussa ja ovelta ovelle kiertelemällä.

Lauantai 22.12.

Poliisi kertoo, että rikoksesta ei ole minkäänlaisia viitteitä.

Etsinnöissä pidetään tauko, koska koko Metsäkylän alue oli koluttu tarkkaan läpi. Maastoetsintää päätetään kuitenkin jatkaa iltapäivällä.

Poliisi julkaisee valvontakamerakuvan Artusta. Tutkinta jatkuu rikostutkijoiden voimin.

Poliisi vahvistaa, että Arttu nähtiin sittenkin koululla ennen ja jälkeen kuusijuhlan. Etsinnät jäävät tauolle yöksi.

Sunnuntai 23.12.

Artun etsinnät jatkuvat neljättä päivää kireässä pakkassäässä. Erityisen tarkastelun kohteena olivat jyrkänteiden ja sorarinteiden päälliset ja juuret.

Avuksi otetaan kaivuri, jolla käydään läpi Metsäkylän lumipenkkoja.

Kello 11.31: Arttu löydetään menehtyneenä romahtaneesta lumiluolasta kotinsa läheltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    6. 6

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    7. 7

      Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

    8. 8

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    9. 9

      Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

    10. 10

      Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    7. 7

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    6. Näytä lisää