Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tällainen on joulun sää - loppuviikolla ehkä jopa plussakelejä

Joulua vietetään Suomessa pikkuhiljaa lauhtuvassa säässä.
Kylmä Siperian korkeapaine väistyy itään lounaasta tulevien matalapaineiden ja lauhemman ilman tieltä. Tämä tapahtuu kuitenkin aiempaa arvioitua hitaammin. Lounaistuuli tuo sateita erityisesti joulunpyhien jälkeen.

Ensimmäiset sateet saadaan kuitenkin pääkaupunkiseutu-Tampere-linjan lounaispuolella jo aattoaamuna. Sateiden mukana tuleva lumi on kevyttä pakkaslunta, joka tekee ajokelistä haastavan.

Voimistuva tuuli voi lauhduttaa säätä jonkin verran maan keskiosassa. Lapissa sen sijaan paukkuvat vielä illallakin 30 asteen pakkaset.

Pakkaset hellittävät iltaa kohden Pohjanmaalla ja keskisessä Suomessa. Iltapäivällä elohopea laskee noin kymmeneeseen pakkasasteeseen.

Seuraava sadealue lähestyy maata joulupäivänä. Sen reitti kulkee kuitenkin pääosin Viron puolella. Sadealueen kaikuja saatetaan saada kuitenkin etelärannikolle, jossa voi ilmetä runsaampaakin lumipyryä. Pakkanen lauhtuu noin viiteen asteeseen.

Pohjois-Suomessa on joulupäivänä pääosin poutaa eikä lämpötiloissa tapahdu suurempia muutoksia. Pahimmat 30 asteen pakkaset ovat kuitenkin todennäköisesti ohi tapaninpäiväksi.

Tapaninpäivänä saattaa Etelä-Suomessa kylmentyä hetkellisesti. Suursäätilassa on tapahtumassa iso muutos, joka konkretisoituu viikon lopulla. Tuolloin etelään on luvassa mahdollisesti jopa plussakelejä.

IS:n sääpalvelu

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    7. 7

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    8. 8

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    9. 9

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    10. 10

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    9. 9

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    10. 10

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. Näytä lisää