Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tänään huonoa ajokeliä – loppuviikosta monsterimatalapaine muuttaa sään

VIDEO
Viikko jakaantuu sään puolesta kahteen osaan, kertoo meteorologi Mikko Routala Nelosella.

Alkuviikko on lauha ja lumisateinen, torstain ja perjantain vaiheilla sää muuttuu kylmempään suuntaan.

Tiistaina matalapaine sateinen liikkuu hitaasti kohti itää. Rannikon tuntumassa voi tulla runsaastikin märkää lunta. Iltapäivän aikana suuressa osassa Etelä-Suomea kannattaa varautua huonoon ajokeliin. Sateiden pohjoisreuna kulkee noin Vaasan ja Joensuun kohdilla. Pohjoisessakin päivä on harmaa, käsivarren suunnalla tulee lumisateita.

Keskiviikkona iltapäivän aikana sateet laantuvat lähes koko maassa. Länsirannikolle virtaa kuivaa ja kylmää ilmaa, pakkanen kiristyy Vaasan alueella yön aikana kymmeneen asteeseen. Etelärannikkoa lukuun ottamatta muualla maassa on myös pakkasta.

Torstaita kohden mentäessä, säässä tapahtuu totaalinen muutos. Suomen yllä oleva matalapaineen keskus yhdistyy toiseen matalapaineen keskukseksi, muodostaen valtavan matalapaineen joka yltää Kaspianmereltä Tanskaan. Ollen laajuudeltaan noin 3000 km. Monsterimatalapaineen pohjoispuolelta maahan virtaa kylmää ilmaa Huippuvuorilta asti. Sää kylmenee ja torstaina onkin koko maassa pakkasta. Mitään paukkupakkasia ei kuitenkaan ole tiedossa. Kova tuuli kuitenkin viilentää ilmaa.

Sama koillisvirtaus jatkuu perjantaina. Pakkasta on perjantaina yleisesti kymmenisen astetta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    5. 5

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    6. 6

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    7. 7

      Tradenomien palkka 3533 e/kk – miehillä hurja ero naisiin

    8. 8

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    8. 8

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    9. 9

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    10. 10

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    5. 5

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    6. Näytä lisää