Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Urpilainen STX:stä: "Valtio ei voi lähteä pelastamaan"

Puheenjohtaja Jutta Urpilainen (sd) on pitänyt poliittisen tilannekatsauksensa Sdp:n puoluehallituksessa.
Valtiovarainministeri Urpilainen puuttui kolmeen ajankohtaiseen asiaan.

Demarijohtaja oli huolissaan 'teollisuuden hiljaisesta tsunamista', viidessä vuodessa teollisuudesta on kadonnut 60 000 työpaikkaa, saman verran asukkaita on Seinäjoella. Sdp aikoo kertoa omat lääkkensä teollisuuden piristämiseksi lähiviikkoina.

STX-päätöstä ja laivatilauksen lipumista Ranskaan Urpilainen kuvaili ei-toivotuksi joululahjaksi.

- Valtio oli valmis tekemään kaiken lain puitteissa tilauksen saamiseksi. Lakia emme me poliitikot voi lähteä rikkomaan, Urpilainen puolusteli hallitusta.

Urpilaisen puolesta valtio voisi hyvin olla omistajana telakkateollisuudessa, mutta valtio STX:ssä ei saa demarijohtajan kannatusta.

- Valtio ei voi lähteä pelastamaan huonosti menestyvää yritystä, Urpilainen sanoi toimittajille puheensa jälkeen.

Kolmas Urpilaisen esille nostama asia oli palkka-ale. Ministerit ja presidentti Sauli Niinistö ovat alentamassa palkkojaan, samaa esimerkin näyttämistä Urpilainen toivoi yritysjohdolta. Yleisen palkka-alen Urpilainen tyrmäsi.

- Yleinen palkka-ale on tie lamaan, sitä Suomi ei tarvitse, Urpilainen totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. 6

      Brittilehti: Raju isku päähän – Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen

    7. 7

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    8. 8

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    9. 9

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    10. 10

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    9. 9

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    10. 10

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. Näytä lisää