Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi otti virkamerkin esiin ja raiskasi alaikäisen - ei virkarikos

Korkein oikeus on antanut tuomion jutussa, jossa poliisi raiskasi kadulla tapaamansa 16-vuotiaan tytön.
Jutussa on kyse siitä, että vapaa-aikaa viettänyt poliisimies oli tavannut öisellä kadulla kotoaan karkumatkalla olleen 16-vuotiaan tytön, jolle hän oli ilmoittanut olevansa poliisi ja esittänyt virkamerkkinsä. Saatuaan tytön tulemaan asuntoonsa poliisimies oli muun muassa raiskannut tämän.

Nyt Korkein oikeus käsitteli sitä, oliko poliisimies syyllistynyt menettelyllään myös virka-aseman väärinkäyttämiseen.

Käräjille juttu meni jo vuonna 2010. Hovioikeus oli tuominnut poliisimiehen raiskauksesta, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämistä ja virka-aseman väärinkäyttämisestä yhteensä 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Nyt Korkein oikeus kuitenkin hylkäsi syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä. Poliisin kuitenkin tuomittiin hänen syykseen jäävistä raiskauksesta ja sukupuolisiveellisyyttä koskevan kuvan levittämisestä yhteiseen 2 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Korkein oikeus toteaa, että kotoaan karkumatkalla olevan 16-vuotiaan kohtaaminen kadulla öiseen aikaan on omiaan herättämään huolestuneisuutta kenessä tahansa. Hovioikeuden tuomiossa viitattu poliisilain säännös ei kuitenkaan KKO:n mukaan velvoita poliisimiestä ryhtymään vapaa-aikanaan kiireellisiin toimenpiteisiin vain siitä syystä, että tilanne on huolestuttava. Poliisi ei saa myöskään ottaa kiinni alaikäistä, ellei tämän turvallisuutta uhkaa vakava ja välitön vaara.

Korkeimman oikeuden mukaan mistään seikasta ei voida päätellä, että tyttö olisi lähtiessään poliisin seurassa tämän kotiin kello kaksi yöllä käsittänyt poliisin toimivan virkatehtävässään, tai että poliisi olisi poliisimiehenä häntä poliisilain nojalla tähän käskenyt tai määrännyt.

Korkeimman oikeuden mukaan on selvää, että poliisimiehen ammatti ja sen osoitukseksi esitetty virkamerkki ovat saaneet tytön luottamaan mieheen. Tämän luottamuksen perusteena ei kuitenkaan voida katsoa olleen sen, että poliisi olisi toiminut sillä hetkellä virkatehtävässään, vaan sen, että poliisimiehiä ja poliisin ammattikuntaa kohtaan yleensä tunnetaan luottamusta.

Toisin kuin hovioikeus, Korkein oikeus perusteli, että poliisimiehen ei voitu katsoa virkamerkin esittäessään vapaa-ajallaan toimineen poliisimiehenä virassaan eikä käyttäneen julkista valtaa virkatehtävässään. Jo tällä perusteella Korkeimman oikeuden mielestä oli selvää, ettei syyte voinut menestyä.

Jotta syyte virkavelvollisuuden rikkomista olisi voinut täyttyä, se olisi edellyttänyt, että virkamies on suorittanut teon virkaansa toimittaessaan.

Lue KKO:n ratkaisun perustelut kokonaisuudessaan täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. 6

      Testaa, miten sinkku olet!

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    9. 9

      Aseellinen ryöstö Pariisissa: 7 henkilöä panttivankeina matkatoimistossa

    10. 10

      Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    3. 3

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    10. 10

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. Näytä lisää