Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

16-vuotias ei saanut tupakkaa – yritti tappaa kaksi: 5 vuotta vankeutta

16-vuotias poika pummasi tupakkaa ja kun ei sitä saanut, yritti tappaa kaksi itselleen entuudestaan tuntematonta miestä.
Toinen uhreista olisi lääkärin mukaan menehtynyt, jos hän ei olisi päässyt välittömästi leikkaukseen. Uhrin tila oli sairaalan tullessa hengenvaarallinen. Toisen uhrin haavat eivät olleet hengenvaarallisia.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 16-vuotiaan keravalaispojan kahdesta nuorena henkilönä tehdystä tapon yrityksestä ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta viideksi vuodeksi vankilaan.

16-vuotias yritti pummata Helsingin rautatientorilla tupakkaa kahdelta mieheltä viime marraskuussa. Hänelle ei sitä annettu. Vakavammin puukotetun uhrin mukaan poika kysyi kieltävän vastauksen jälkeen: ”Haluatko puukosta”. Samassa uhri sai puukon kylkeensä. Poika löi uhria ainakin kuusi kertaa. Kun uhrin kaveri yritti estää poikaa, kaveriakin puukotettiin neljä kertaa.

16-vuotiaan mukaan hänen tarkoituksenaan ei ollut surmata. Hän myönsi oikeudessa ainoastaan törkeän pahoinpitelyn. 16-vuotias kertoi syöneensä lääkkeitä noin viiden päivän ajan ja juoneensa alkoholia. Ennen tekoa hän oli riidellyt puhelimessa veljensä kanssa ja hänen mielialansa oli surullinen. Poika kertoi, että kielteinen vastaus tupakkapyyntöön ”ärsytti”.

Päihtymystila oli pojan mukaan ainoa syy lyönteihin.

Poika kertoi myös, että hän oli kokenut elämässään stressiä 10-vuotiaasta alkaen. Hän kertoi aloittaneensa kannabiksen käytön 12-vuotiaana. Hänellä oli kouluvaikeuksia. Pojan mukana olleen kaverin mukaan tapahtumailtana pojan mielentila oli ”sekava” ja poika itki jossakin vaiheessa iltaa.

Vakavimmin puukotettu kertoi, että teko jätti häneen traumoja. Tapahtuma tulee uhrin mieleen varsinkin silloin, kun hän on yksin.

Käräjäoikeuden mukaan poika ei ollut päihtymystilansa vuoksi niin sekavassa mielentilassa, etteikö hän olisi pystynyt arviomaan tekonsa seurauksia. Pojan täytyi oikeuden mukaan käsittää, että tapahtuneesta olisi voinut seurata molempien uhrien kuolema. Poika pyrki vahingoittamaan uhreja vielä siinä vaiheessa, kun he yrittivät paeta paikalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Lumivyöry iskeytyi hotelliin Italiassa – useita kuolleita

    6. 6

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    7. 7

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    8. 8

      Jouni Hynynen Annalle Mari Perankoskesta – tiesi heti suhteen toimivan: ”Marilla on niin hyvä peppu”

    9. 9

      Ex-luottomies kritisoi voimakkaasti Michael Schumacherin perhettä: ”Ei kerro koko totuutta”

    10. 10

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    7. 7

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    8. 8

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Lumivyöry iskeytyi hotelliin Italiassa – useita kuolleita

    6. Näytä lisää