Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ruohonen-Lerner sai jatkaa ilman äänestystä

Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä oli muitakin ykköspaikalle mieliviä kuin kansanedustaja Kaj Turunen Savonlinnasta.
Ryhmän toiseksi varapuheenjohtajaksi uudelleen valittu Jari Lindström kertoi maanantaina, että myös häntä oli kyselty Pirkko Ruohonen-Lernerin haastajaksi ja hän oli myös miettinyt asiaa.

Ruohonen-Lerner pääsi kuitenkin jatkamaan yksimielisesti, kun haastajaksi aiemmin ilmoittautunut Turunen perui aikeensa eikä muitakaan halukkaita ilmaantunut.

Turunen torjui epäilyt, että puoluejohtaja Timo Soini olisi taustalla vaikuttanut siihen, ettei eduskuntaryhmän valintakokouksessa ajauduttu äänestyksiin.

– Timo ei osallistunut millään tavalla tähän juttuun, edes sivulauseessa. Tämä oli ihan oma ratkaisu, Turunen sanoi.

Eduskuntaryhmän tiedotustilaisuudessa vakuuteltiin ryhmän yhtenäisyyttä ja sitä, että puheenjohtajakeskustelussakin kyse on ollut lähinnä työskentelytavoista.

Ruohonen-Lerner myönsi, että eduskunnan "pykäläviidakossa" erilaiset strategiat ja työryhmätyöskentelyt ovat saattaneet jäädä vähemmälle.
Perussuomalaisten ryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Pentti Kettunen.

Entiset vetäjät valittiin jatkamaan myös muissa eduskuntaryhmissä. Kokoomuksen ryhmää johtaa Petteri Orpo, SDP:n ryhmää Jouni Backman ja keskustaa Kimmo Tiilikainen. Vasemmistoliiton ryhmäjohtajana jatkaa Annika Lapintie, vihreiden ryhmässä Pekka Haavisto ja RKP:n eduskuntaryhmässä Mikaela Nylander.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    10. 10

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. Näytä lisää