Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Maneesiturma: Suunnittelija otti vastuun – paljasti riskimaneesien sijainnit

Laukaan turmamaneesin suunnitellut Maneplan Oy:n pääsuunnittelija Antti Isola ottaa vastuun maneesin suunnittelusta.
- Vakavat pahoittelut tytön omaisille, Isola pahoittelee IS:lle.

Isolan mukaan onnettomuudet johtuvat kuntien rakennusvalvonnan puutteellisuudesta. Hänen mukaansa Liedossa rakentajat eivät noudattaneet rakennusohjeita eikä kunnan valvonta puuttunut virheelliseen asennustyöhön.

Isola luopui kolminivelkehäisten maneesien toimittamisesta vuoden 2010 Liedossa sattuneen onnettomuuden jälkeen.

- Olen tehnyt sen ratkaisun etten enää kolminivelkehäisiä maneeseja toimita. Silloin pitäisi lähes itse seisoa rakennustyömaalla ja vahtia, että ne valmistetaan oikein, Isola kertoo.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan Laukaalla toissa päivänä sortuneessa maneesissa on käytetty vastaavanlaisia rakenteita kuin Liedossa vuonna 2010 sortuneessa maneesissa. Alustavien havaintojen mukaan teräsrakenteiden puutteet ovat pääosin samoja.

Myös tuolloin Onnettomuustutkintakeskus on antanut ympäristöministeriölle ilmoituksen onnettomuusuhasta.

- Jos yksi kohta tällaisessa rakennuksessa pettää, niin ei koko rakennus murru. Kun tutkitaan vahinkotapausta, niin löytyy useita osia ja onnettomuus on niiden osatekijöiden summa, Isola toteaa.

Viisi riskirakennusta

Rakennetyypiltään hankalia kolmiennivelkehäisiä on tehty viisi kappaletta.     
Niistä kolme pystyssä olevaa rakennusta sijaitsevat Sastamalassa, Helsingin Östersundomissa ja Pöytyällä. Pöytyällä on mullinavetta, muut ovat ratsastusmaneeseja.
 
- Muissa maneeseissa ei vastaavaa onnettomuutta voi tapahtua, Maneplan Oy:n pääsuunnittelija Antti Isola kertoo IS:lle.

Lisäksi kolminivelkehinen maneesi on on Sastamalaan kuuluvassa Äetsässä Pirkanmaalla. Myös sortunut Laukaan maneesi oli kolminivelkehäinen.

Isolan mukaan Riihimäen ja Pöytyän tallien rakenteet ovat kunnossa.

- Ne on tarkastettu ja olivat asiallisesti tehty.

Isolan mukaan kolminivelkehäisten maneesien ongelma on rakennuksen harjalla sijaitseva nivelkohta.

- Harjalla ikään kuin nivel, että se pääsee perustuksista leviämään ulos, kun sitä kuormitetaan lumella, Isola kuvailee.

Isolan mukana asianmukaisella hoidolla maneesit ovat turvallisia.

- Pitää huoltaa kunnolla laittamalla vetotanko ja vaijeri. Ja pitää huolehtia, että betonipilarin ja teräspilarin alalevyn väliin jää neljä punttia, jotka täytyy valaa, etteivät ne pääse nurin, Isola kertoo.

Päivitetty jutun otsikko klo 16:04. Suunnittelija sanoo ottavansa vastuun suunnitteluvirheestä, ei tytön kuolemasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tulipalon uhreista - suurimmat tuhot saunassa

    2. 2

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Naapurit kertovat yön dramaattisista hetkistä – kolme lasta ja nainen löytyivät kuolleina palaneesta asunnosta

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    10. 10

      Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tulipalon uhreista - suurimmat tuhot saunassa

    2. 2

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Naapurit kertovat yön dramaattisista hetkistä – kolme lasta ja nainen löytyivät kuolleina palaneesta asunnosta

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. Näytä lisää