Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Uusi käänne: Jyväskylän kirjaston yhteenoton tutkinta paljasti kielletyn naamarekisterin

Jyväskylän poliisi on tiedottanut uudesta käänteestä Jyväskylän kirjastossa tammikuun lopussa sattuneeseen välikohtaukseen liittyen.
Poliisin mukaan Jyväskylän kirjastossa 30.1.2013 tapahtunutta välikohtausta tutkittaessa on käynyt ilmi, että yksi poliittisten toimintavapauksien loukkaamisen yrityksestä epäilty mies on kerännyt, tallentanut ja ryhmittänyt tietokoneelleen lukuisten henkilöiden valokuvia.

Poliisin mukaan teko täyttää henkilörekisteririkoksen tunnusmerkistön. Kerätyt tiedot kuvaavat henkilöiden yhteiskunnallista, poliittista tai uskonnollista vakaumusta ja ne on kerätty pääosin internetistä.

Poliisi tulee lähiviikkojen aikana ottamaan kirjeitse yhteyttä yli 300 asianomistajaan ja varaamaan heille tilaisuuden ilmoittaa mahdolliset vaatimuksensa asiassa.

Yksi epäilty etsintäkuulutettu

Tapahtumien kulkua Jyväskylän kaupunginkirjastolla voidaan pitää selvitettynä, vaikka yhtä kolmesta epäillystä ei toistaiseksi ole tavoitettu.

Välikohtaus syntyi, kun kolme miestä pyrki Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuteen. Yhdellä heistä oli nähty paitansa alla
luotiliivit, päässä suojalasit ja käsissä suojakäsineet.  Miehellä oli ollut mukanaan pussillinen pulloja. Toinen miehistä oli varautunut kuvaamaan tilannetta digikamerallaan.

Ovella oli järjestäjän pyynnöstä vapaaehtoisia miehiä seuraamassa paikalle tulijoita mahdollisen äärioikeistolaisten taholta tulevan häiriön vuoksi.
Miehet estivät kolmikon sisälle pääsyn.  Alkoi nujakka, joka kärjistyi puukotukseen.  Ovella olleita miehiä auttamaan tullut mies sai vamman ylävartaloonsa. Hänen vammansa ei ollut vakava.

Kolmen sisälle pyrkineen miehen osalta asiaa tutkitaan poliittisten toimintavapauksien loukkaamisen yrityksenä, törkeänä pahoinpitelynä ja pahoinpitelyinä. Myös ovimiesten menettelyä kolmikon poistumisvaiheessa tutkitaan pahoinpitelyinä. Pakenevia lyötiin teleskooppipatukalla ja heitettiin tuolilla.

Sisälle pyrkineestä kolmikosta kaksi jyväskyläläismiestä on omalta osaltaan selvittäneet tapahtumat. Oulusta kotoisin oleva kolmas mies on edelleen tavoittamatta. Poliisi pitää miehen henkilöllisyyttä selvitettynä.

Häntä on yritetty tavoittaa useista eri osoitteista ja hänelle on jätetty yhteydenottopyyntöjä.  Mies on etsintäkuulutettu.  Ei ole harvinaista, että henkilöt ovat etsintäkuulutettuina joitakin viikkoja tai kuukausia.  Tässä tilanteessa yhteydenotto lähimpään poliisiin voisi kuitenkin olla helpottavaa sekä pakoilevalle itselleen että hänen läheisilleen.

Tähän mennessä suoritetun esitutkinnan perusteella vaikuttaa ilmeiseltä, että tapahtumaan ei liity muita henkilöitä. Kirjastossa oli kuitenkin ennen tapahtumaa epäiltyjen pyynnöstä käynyt 17-vuotias nuorimies tiedustelemassa tilannetta. Hänen menettelyään tutkitaan avunantona tutkittavana oleviin rikoksiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    5. 5

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    6. 6

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    7. 7

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    8. 8

      Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

    9. 9

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    10. 10

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    5. 5

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    6. Näytä lisää