Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yksin 500 000 euron asuntolaina – ministereiden huimat velkataakat julki

Ministerit ovat ilmoittaneet sidonnaisuuksistaan eduskunnalle.
Sidonnaisuusilmoituksista käy ilmi muun muassa, kuinka paljon ministereillä on osakeomistuksia ja asuntolainaa.
7. maaliskuuta päivätyn kirjelmän mukaan hallituksen velkaisin ministeri on vihreiden ympäristöministeri Ville Niinistö. Sidonnaisuusilmoituksensa mukaan Niinistöllä on asuntovelkaa Helsingissä sijaitsevasta asuinkiinteistöstä noin 500 000 euroa.

Niinistö ei ole kovin merkittävästi siis lainaansa lyhentänyt, sillä IS uutisoi jo viime syksynä Niinistöllä olevan lainaa saman verran. Niinistö otti jättilainansa pian avioeron jälkeen.  Kesäkuussa Niinistö ilmoitti hakevansa avioeroa ruotsalaisen vaimonsa Maria Wetterstrandin kanssa. Wetterstrand on entinen kansanedustaja ja Ruotsin vihreiden puheenjohtaja.

Niinistö ilmoitti syksyisessä sidonnaisuusilmoituksessaan myös, että Ruotsin Bokyrkassa sijaitseva asunto ja siihen liittyvä 100 000 euron asuntolaina on siirretty toukokuun lopulla Maria Wetterstandin nimiin.
Henkilön velkaantumisaste lasketaan jakamalla kaikkien kotitalouksien yhteenlasketut velat kaikkien kotitalouksien vuoden nettotuloilla.

Niinistö virallisesti laskettuna ylivelkaantunut

Suomen Pankin tilastoissa kotitalous luokitellaan ylivelkaantuneeksi, jos sillä on velkaa viisi kertaa enemmän kuin vuoden aikana käytettävissä olevia tuloja.

Niinistön vuositulot olivat vuoden 2011 verotuksessa 120 000 euroa. Veronmaksajien keskusliiton laskurin perusteella Niinistön tuloveroprosentti on noin 45, eli hänen käytettävissä olevat tulonsa jäävät vuodessa alle 70 000 euroon. Suomen Pankin määritelmällä Niinistö olisi siis selvästi ylivelkaantunut.

Kolmella muullakin ministerillä yli 200 000 euron lainat

Tuntuvia velkoja on muillakin ministereillä. Asuntovelkalistan kakkosena on ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok). jolla on yhdessä juristivaimonsa Suzanne Innes-Stubbin kanssa 700 983 euroa, siis 350 491 euroa naamaa kohden.

Puolustusministeri Carl Haglund (r) on listalla kolmantena. Hänellä on yhdessä puolisonsa kanssa 404 250 euroa velkaa espoolaisesta kiinteistöstä.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisella (sd) on henkilökohtaista asuntolainaa 193 000 euroa ja siihen päälle vielä puolet 56 300 euron asunto- ja remonttilainasta (eli 28 150 euroa) miehensä Juha Mustosen kanssa. Velkaa yhteensä siis 221 150 euroa.

Yksi täysin velaton ministeri

Asuntoministeri Krista Kiurulla (sd) on asuntolainoja 197 800 euroa.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuorella (kok) on asunto- ja remonttilainaa yhteensä 180 000 euroa.

Pääministeri Jyrki Kataisella (kok) on velkoja yhteensä 310 000 euroa yhdessä vaimonsa Mervi Kataisen kanssa, siis 155 000 euroa henkilökohtaista lainaa. Yhteissummasta 158 000 euroa on asuntolainaa ja 152 000 euroa lainaa loma-asuntoa varten.

Opetusminsteri Henna Virkkusella (kok) on Jyväskylän-talostaan asuntolainaa puolet 298 000 euron potista eli 149 000 euroa. Hän otti syksyllä miehensä reilun 30 000 euron lisälainan talon peruskorjaukseen.

Kehitysministeri Heidi Hautalalla on Helsingin-kolmiostaan 68 000 euroa asuntolainaa.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok) omistaa Helsingistä kaksi yksiötä, joista hänellä ei ole velkaa. Hänellä on 55 000 euron osakaslaina Rapidaile-yhtiöstä.

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonilla on asuntolainaa, vapaa-ajan asuntolainaa ja autolainaa yhteensä noin 61 000 euroa.

Työministeri Lauri Ihalaisella (sd)  on asuntolainaa jäljellä 33 796 euroa.
Liikenneministeri Merja Kyllösellä (sd) on asuntolainaa yhdessä puolisonsa kanssa 27 650 euroa (siis 13 780 euroa itsellään) ja autolainaa yhdessä puolisonsa kanssa 10 000 euroa.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäellä (vas) on asuntolainaa puolet 10 000 eurosta eli 5000 euroa.

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) on ilmoituksensa mukaan velaton.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd) sidonnaisuusilmoitus puuttui.

Ota kantaa

Uskaltaisitko ottaa 500 000 euron lainan, jos pankki myöntäisi?

Kyllä 48% En 52%
Ääniä yhteensä 5871

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä

    3. 3

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    4. 4

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. 6

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    7. 7

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    10. 10

      Trumpin takapirulta kova lausunto: ”Kaikki vaalilupaukset toteutetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    10. 10

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä

    3. 3

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    4. 4

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. Näytä lisää