Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yrittäjä menetti 260 000 euroa kiristäjille

Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi perjantaina seitsemän miestä ehdottomaan vankeuteen laajassa kiristysjutussa.
Eteläsavolainen yrittäjä menetti kiristäjille kymmenen vuoden aikana runsaat 260 000 euroa.

Kiristys juonsi juurensa vuonna 2000 Lahdessa sattuneeseen rikollisjärjestöjen yhteenottoon, jossa kuoli ihmisiä.

Kiristyksen päätekijät väittivät, että Lahden surma-ase olisi huollettu yrittäjän liikkeessä. Heidän mukaansa toinen rikollisjärjestö kostaisi yrittäjälle, jos saisi tietää asiasta.

Yrittäjä pelkäsi henkensä edestä ja luovutti rahaa kymmeniä kertoja.

Mukaan tuli myöhemmin uusia kiristäjiä ja heidän apureitaan.

Tapaus rupesi paljastumaan, kun poliisi tutki erästä huumerikosta ja epäili yrittäjän olevan mukana huumebisneksessä, koska tämä oli laittanut rahaa rikoksesta epäillyille. Todellisuudessa kyse oli kiristetyistä rahoista.

Käräjäoikeus tuomitsi Henry Dimitri Armas Aspin, 28, kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen. Allan Manu Valter Palm, 53, ja Ari Kalevi Häkkinen, 46, saivat kaksi vuotta vankeutta.

Muiden ehdottomat tuomiot vaihtelivat vuodesta ja kymmenestä kuukaudesta kahdeksaan kuukauteen. Tuomiot tulivat pääasiassa törkeästä kiristyksestä.

Tuomitut velvoitettiin korvaamaan yrittäjälle kärsimyksestä 12 500 euroa ja maksamaan rikoshyödyn takaisin.
 
Tieto helposta uhrista levisi vankilassa

Käräjäoikeuden mukaan kiristyksen aloitti Palm 2000-luvun alussa, ja Häkkinen tuli pian mukaan. Uhrilta saatiin kolmen vuoden aikana yli 140 000 euroa.

Myöhemmin mukaan tuli muita tekijöitä. Vankiloissa levisi tieto siitä, että savolaisyrittäjältä voisi saada rahaa. Esimerkiksi Asp kuuli asiasta sellikaveriltaan ja ryhtyi kiristyspuuhiin 2011. Pian poliisi puuttui asiaan kuunneltuaan uhrin puhelinta.

Poliisin mukaan ei ole mitään viitteitä, että rikollisjärjestö olisi todellisuudessa uhannut miestä. Sen nimeä vain käytettiin uhkana.

Alkuvaiheessa kiristyksen kohteena oli toinenkin mies, joka sitten teki itsemurhan. Yrittäjä kertoi oikeudessa pelänneensä kymmenen vuotta: hän eristäytyi ystävistään ja teki vain töitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Gambiaan julistettiin poikkeustila – 300 suomalaisturistia maassa

    7. 7

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    8. 8

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    9. 9

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    10. 10

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. Näytä lisää