Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Korkeasaaren pikkupanda Ranskaan perhettä perustamaan

Korkeasaaren pikkupandaurokselle Daichille löytyi vuoden etsimisen jälkeen morsian ranskalaisesta eläintarhasta, kertoo Europa-verkkojulkaisu.
Daichi matkusti Korkeasaaresta uuteen kotimaahansa viime viikolla.

- Vielä sieltä ei ole kuulunut mitään, mutta se varmasti tarkoittaa, että kaikki on kunnossa. Odottelen vielä vastausta, miten uuteen kotiin on sopeuduttu, kertoo Korkeasaaren kuraattori Nina Trontti.

Pikkupandoja elää luonnossa vain parisen tuhatta yksilöä. Laji kuuluu Euroopan eläintarhojen kansainväliseen suojeluohjelmaan, mikä tarkoittaa, että ohjelman koordinaattori päättää, minne Korkeasaaressa syntyneet pennut lähetetään perhettä perustamaan.

- Tarkoituksena on, että mahdollisimman vähän geneettistä sukua toisilleen olevat eläimet pääsisivät lisääntymään. Näin saadaan säilytettyä geneettistä monimuotoisuutta.

Pentuja pariskunnalle?

Daichille geneettisesti sopiva morsian löytyi Ranskasta. Vielä on kuitenkin liian aikaista ennustaa, onko pikkupandoille luvassa iloinen perhetapahtuma.

Samoin Korkeasaaressa jännitetään, onko eläintarhan pikkupandapariskunnalle tulossa pentuja.

- Toivomme, että Daichin vanhemmat saisivat lisää jälkeläisiä. Ulospäin ei kuitenkaan helposti näe, odotetaanko siellä poikasia. Vasta aika näyttää, syntyykö pentuja, Trontti sanoo.

Alla video pikkupandasta. Videon haastatteluääni kuuluu hieman hiljaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    3. 3

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    6. 6

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    7. 7

      David Beckham nöyryytti jälleen teinipoikaansa Instagramissa fanien edessä – kuittaili vaatteista ja opinnoista

    8. 8

      Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

    9. 9

      Berner: ”En voi antaa periksi”

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    3. 3

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    6. Näytä lisää