Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mistä Suomi oikein sopi? Valtiosihteeriltä selitys oudolle Kreikka-sotkulle

Valtiosihteeri Martti Hetemäki valtiovarainministeriöstä selvitti iltapäivällä, minkä takia Suomen Kreikka-vakuuksista ei ole kirjattu Suomen ja Kreikan väliseen sopimukseen, vaan Suomen ja kreikkalaisten pankkien kanssa erillisesti säädetyssä sopimuksessa.
Tilaisuudessa kerrottiin, että vakuuksista ei kirjattu valtioiden väliseen sopimukseen muun muassa sen takia, että muut euromaat eivät hyväksyneet Suomen Kreikka-tuen vakuudeksi Kreikan valtion käteisrahoitusta eikä Kreikka puolestaan suostunut siihen, että sen velkakirjoista myönnetään vakuuksia.

Ministeriön mukaan Kreikan valtion velkakirjoista osaan sisältyy niin sanottu panttaamattomuussitoumuslauseke, jonka mukaan velkakirjan haltijan asemaa ei saa heikentää suhteessa muihin velkojiin tai velka erääntyy välittömästi Kreikan maksettavaksi. Kun vakuudet myönnetään kreikkalaisten pankkien kautta, vakuusjärjestelyt eivät muuta muiden velkojien eli muiden euromaiden asemaa.

Tausta: Vakuuksista ei sanaakaan vakuussopimuksessa

Asia nousi ajankohtaiseksi, kun korkein hallinto-oikeus (KHO) päätti tiistaina, että alkuvuodesta 2012 solmittu vakuussopimus on pankkien tunnistetietoja lukuun ottamatta julkinen.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) kertoi eilen, että Suomi salasi maiden välisen vakuussopimuksen kreikkalaisten toivomuksesta, kertoo Helsingin Sanomat.

Erikoista oli, että Urpilainen on puhunut vakuuksista koko ajan, mutta paperin tultua julkiseksi kävi ilmi, ettei paperissa mainita vakuus-sanaa ollenkaan. Vakuus-sanalla koko Kreikka-sopimus kuitenkin esiteltiin suomalaisille.

Ymmärsinkö oikein, että vakuudet ovat siis Kreikan valtion kreikkalaisille pankeille lainaamia joukkovelkakirjoja, jotka kansainvälisen investointipankin kautta on jo myyty eteenpäin?

- Ei, vaan mitä tapahtui, niin heti kun järjestely astui voimaan, Kreikan pankit laittoivat tällaiselle lähdetilille (kansainvälisen investointipankin tilille) koko summan, ja se meni paljon yksinkertaisemmin.

Minkälaista rahaa tämä oli, kreikkalaisia joukkovelkakirjalainoja?

 - Ei, vaan rahaa ja sitten ne rahat sijoitettiin.

Sijoitettiin AAA-luokiteltuihin (korkean luottoluokituksen) joukkovelkakirjoihin?

- Aluksi lokakuussa 2011 todettiin, että ne sijoitetaan AAA-papereihin. Tätä muutettiin niin, että vakuudet haluttiin sijoittaa viiden korkeimman luottoluokituksen omaaviin euroalueen velkakirjoihin, kun aiemmin oli todettu, että sijoitetaan pelkästään AAA-luokituksen maihin.

Eli siellä on vakuutena muuta kuin Kreikan valtion joukkovelkakirjoja. Minkä takia äskeisessä tilaisuudessa todettiin, että vakuuksien nykyinen arvo ei ole kovin hyvä?

- Niiden tuotto ei ole ollut hyvä, koska korot ovat olleet matalia ja varsinkin vähäriskisten maiden korot ovat olleet erityisen matalia.

Kaikilla muillakin euromaalla olisi ollut mahdollisuus saada vakuudet Kreikka-tuelleen, mutta mikään muu maa ei niitä halunnut. Mitä Suomi joutui maksamaan vakuussopimuksesta?

- Kaksi asiaa: ensinnäkin me luovuimme Kreikan lainaohjelman osalta ERVV-voitoista, ja koska sillä ei ole korkomarginaalia, niin se voitto on olematon. Sitten isompi juttu on se, että pääomitimme EVM:n (euromaiden kriisirahaston) yhdellä kertaa, ja itse asiassa kaikki maat maksoivat sen sisään nopeammin kuin mitä olisivat voineet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. 6

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    7. 7

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Dopingpannaa kärsivä kiukkuinen venäläistähti ilmestyi Lahteen – aikoo kohdata hiihtopomon kasvotusten

    10. 10

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. Näytä lisää