Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vantaan bussiliikenteen kaaos jatkuu maanantaina

bussikaaos
Arki alkaa takerrellen, Veolian bussikuljettajat pysyvät toistaiseksi poissa ratista.  
Vantaalla Veolian bussinkuljettajien lakko jatkuu maanantaina. Veolian 400 bussinkuljettajan pääluottamusmies Jani Hartikan mukaan keskusteluja ei ole käyty sitten keskiviikon, kun neuvotteluyhteys katkesi.

Veolian kuljettajat ovat kääntyneet riidassa jo ranskalaisen emoyhtiön puoleen. Riidassa hiertää eniten Veolian kesällä voimaan tuleva uusi työvuorojärjestely.

– Olemme vedonneet jo Veolian ylemmälle tasolle keskusteluyhteyden avaamiseksi. Tätä kautta yritämme viedä asiaa nyt eteenpäin, Hartikka kertoo IS:lle.

Lakko saattaa pitkittyä

Hartikan mukaan lakossa on kysymys työnantajan jääräpäisyydestä.

– Naapurifirmoissa on laitettu mustaa valkoiselle siitä, että vuorokierrot pysyvät entisellään. Meillä työnantaja puolestaan tekee miten huvittaa ja menne ihan työehtosopimuksen äärirajoilla. Se ei lisää työhyvinvointia, Hartikka lataa.

Veolia Transport Finlandin toimitusjohtaja Janne Vihavainen kertoo Metrolle, ettei edes tiedä millaisia parannuksia työoloihinsa kuljettajat vaativat. Hän pitää lakkoa laittomana ja vaatii puolestaan kuljettajia lähestymää työnantajaa.

Osapuolien kommenteista päätellen lakko saattaa pitkittyä. Lakko vaikeuttaa yli 30 000 matkustajan liikkumista Vantaalla ja Keravalla.

Ota kantaa

Häiritseekö Vantaan bussikaaos liikkumistasi?

Kyllä 58% Ei 42%
Ääniä yhteensä 2534

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsingissä uusi sakkorysä – peltipoliisi laulaa tunnissa jopa 80 kertaa: ”Sata salamaa iskee tulta...”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Tutkimus paljasti ”ennennäkemättömän laajan” dopingjärjestelmän – Venäjän urheilujohdolta erittäin tiukka vastaus

    6. 6

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    7. 7

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    8. 8

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    9. 9

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    10. 10

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsingissä uusi sakkorysä – peltipoliisi laulaa tunnissa jopa 80 kertaa: ”Sata salamaa iskee tulta...”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Tutkimus paljasti ”ennennäkemättömän laajan” dopingjärjestelmän – Venäjän urheilujohdolta erittäin tiukka vastaus

    6. Näytä lisää