Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja valittiin

Ilmastokysymyksissä näkyvänä asiantuntijana esiintynyt kansanedustaja Oras Tynkkynen ryhtyy johtamaan vihreiden eduskuntaryhmää.
Ryhmä oli torstaisessa päätöksessään yksimielinen.

Vihreiden linjana on ollut, että puheenjohtaja vaihdetaan ainakin kahden vuoden välein. Koska Pekka Haavisto oli ollut ryhmänjohtajana jo yli kaksi vuotta, ryhmä päätyi puheenjohtajan kierrättämiseen.

Myös varapuheenjohtajat vaihtuivat. Näihin tehtäviin valittiin niin ikään yksimielisesti Outi Alanko-Kahiluoto ja Jani Toivola.

Eduskuntaryhmä sopi helmikuussa edellisen järjestäytymiskokouksen yhteydessä, että järjestäytymisestä päätetään uudelleen puoluekokouksen henkilövalintojen selvittyä.

Haaviston tulevaisuudensuunnitelmia ryhdyttiin heti arvuuttelemaan.

Tynkkynen toivoo "kovasti", että Haavisto asettuisi ehdolle ensi vuoden eurovaaleissa. Haavisto ei ole vielä kertonut aikeistaan.

- En ole varmasti tässä maassa ainoa, joka toivoo, että Pekka lähtee ehdolle, Tynkkynen muotoili.

Haavisto oli viime vuoden presidentinvaaleissa vihreiden ehdokkaana. Hän ylsi toiselle kierrokselle mutta hävisi lopulta kokoomuksen ehdokkaalle Sauli Niinistölle. Ryhmän puheenjohtajuus hoidettiin usean kuukauden ajan sijaisjärjestelyin.

Tynkkynen on 35-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereelta.
 
Hyvä valmistelu tärkeää

Kun Tynkkynen saapui eduskuntaryhmän kokoukseen, hänen iloisen jännittyneestä ilmeestään saattoi jo päätellä, että edessä ovat uudet tehtävät.

Tynkkynen aikoo panostaa siihen, että vihreitä tavoitteita saataisiin entistä paremmin ajettua niin eduskunnassa kuin hallituksessakin. Hänelle keskeinen asia on ilmastokriisin torjunta. Muita tärkeitä asioita ovat perustulon edistäminen ja nuorisotakuun toteuttaminen.

- Nämä ovat varmasti meidän kärkipään teemojamme tulevina vuosina.
Tynkkynen myönsi, että hallituksella on ollut vaikeaa ja välillä on vähän hoiperreltukin. Tärkeintä hänen mielestään kuitenkin on, että vaikeissakin tilanteissa kuusi aika erityyppistä puoluetta on pystynyt tekemään päätöksiä.

Tynkkynen uskoo, että hallitus on oppinut vaikeuksista. Hän halusi korostaa ennen muuta asioiden hyvää valmistelua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Ovensuukyselyt: Italian pääministeri Renzi kärsimässä tappion kansanäänestyksessä – eroa vaaditaan jo

    9. 9

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    10. 10

      Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. Näytä lisää