Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Katainen: En spekuloi vakuuksilla

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) torjui kysymyksen siitä, onko hänen kantansa samaa vakuussopimukseen kuin valtiovarainministeri Jutta Urpilaisella (sd). Urpilainen sanoi viime viikolla, että Suomi pitää kiinni vakuussopimuksesta.
- En tietenkään toivo, että vakuustilanne tulee eteen, vaan asiat hoituvat parhaiten. On muistettava, että vakuuden käyttöönotto ei luo yhtään työpaikkaa. En halua spekuloida asioilla, Katainen väisti.

Kreikan pääministeri Antonis Samaras kuvasi vakuussopimuksen olevan tärkeä molemmille maille.

- Me halusimme saada rahoituksen ja Suomi tarvitsi vakuudet. Toistan Kataisen kannan siitä, että toivottavasti vakuuksia ei tarvitse ikinä ottaa käyttöön.

Samaras myös kertoi keskustelleensa Kataisen kanssa Suomen 1990-luvun lamavuosista.

- Opin monia asioita Jyrkin kanssa keskusteluista, kuinka Suomi päihitti oman talouskriisinsä 20 vuotta sitten ja nyt maalla on harvoina korkein luottoluokitus. Me emme ole kuitenkaan identtisiä maina ja tilanne on erilainen, mutta meillä on tietenkin opittavaa Suomelta, Samaras sanoi.

Samaras korosti, että hänen johtamansa hallitus tekee kaikkensa nostaakseen Kreikan ylös lamasta.

- Poliitikkojen työ ei ole ainoastaan nostaa esiin epäkohtia, vaan myös korjata niitä. Meidän täytyy päästä ulos kriisistä, niin pian kuin vain mahdollista. En ole optimisti, vaan pragmaatikko. Siksi työtä pitää tehdä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    6. 6

      Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

    7. 7

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    8. 8

      Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

    9. 9

      Sokos varoittaa Facebook-huijauksesta – ”Ei mitään tekemistä ketjumme kanssa”

    10. 10

      Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    6. Näytä lisää