Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Terroristioravien iskut jatkuvat - sähköt poikki Jyväskylässä

Keskiviikkona maastopalo Kouvolassa, torstaina sähkökatkos Jyväskylässä. Oravat ovat terrorisoineet kansaa ja työllistäneet viranomaisia viime päivinä.
Jyväskylässä, Asmalammin alueella oli torstaiaamuna puolentoista tunnin sähkökatkos. Tällä kertaa katkoksen ja vian aiheutti sähkölangoilla kiipeillyt orava. Asiasta kertoi Keskisuomalainen.

Sähköt katkesivat torstaiaamuna kello 7.21.

- Oravat pääsevät kiipeilemään ilmassa oleviin sähköjohtimiin. Kun orava menee jännitteisen osan ja maadoitetun osan väliin, vikahan siitä sähköverkkoon aiheutuu.

- Orava jää silloin siihen paikkaan. Kyllä se valitettavasti siihen kuolee. Orava aiheuttaa silloin tällöin sähkökatkon. Ulkomuistista en nyt osaa sanoa yksittäisiä tapauksia, Elenian käyttöpäällikkö Turo Ihonen kertoi. 

Itsetuhoiset oravat ovat viime päivinä aiheuttaneet töitä järjestäytyneelle yhteiskunnalle. Keskiviikkona orava aiheutti Kouvolassa oikosulun.

Sähköiskuun kuollut orava syttyi palamaan ja pudotessaan maahan sytytti pienehkön maastopalon.

Oravien tuhotyöt voivat ulottua liki kaikkiin yhteiskunnan toimintoihin. Muistissa lienee esimerkiksi oravasyksy 2006. 

Lokakuussa 2006 selvisi, että vesitorniin hukkuneet kaksi oravaa saastuttivat Vihdin veden. Sadat ihmiset sairastuivat vatsatautiin ja vesijohtoverkosto jouduttiin klooraamaan.

Syyskuussa 2006 orava teloi oopperatähden pari sataa metriä ennen Oopperataloa. Baritoni Esa Ruuttunen oli tapansa mukaan pyöräilemässä töihin, kun orava syöksyi Ruuttusen kilpapyörän eturenkaan pinnoihin.

Ruuttunen lensi sarvien yli ja menetti tajuntansa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Madonna selvitti puheitaan Valkoisen talon räjäyttämisestä: ”En kehota väkivaltaan”

    7. 7

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    8. 8

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    9. 9

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    10. 10

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    9. 9

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    10. 10

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. Näytä lisää