Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kiinassa voi puhjeta iso kupla – mitä tapahtuu Suomelle?

Kiinan talouskuplan puhkeamisen vaikutukset ulottuisivat myös Suomeen.
Kiinan talouskuplan puhkeaminen saattaisi ravistella rajulla kädellä koko maailmantaloutta. Danske Bankin johtava neuvonantaja Lauri Uotila kertoo, että nykyisin Kiina on Yhdysvaltojen jälkeen jo maailman toiseksi suurin talous ja joillakin toimialoilla jopa suurin.

- Jos Kiinan talous romahtaisi, sillä olisi ehdottomasti merkitystä koko maailmantaloudelle ja myös Suomelle.

Brittilehti Telegraph kertoo luottoluokittaja Fitchin arvioineen Kiinan luottojärjestelmän kasvaneen hälyttävän suureksi. Sen mukaan maan talouskasvu perustuu osin velanoton varaan. Fitch varoittaakin siitä, että luottovetoisen kasvun malli on mahdollisesti tulossa tiensä päähän.

Kuinka Suomen kävisi?

Kiinan jättikuplan puhkeaminen voisi Uotilan mukaan saada aikaan pörssikurssien nopean ja syvän notkahtamisen. Kurssien laskua saattaisi omalta osaltaan ruokkia myös kuluttajien luottamuksen romahtaminen omaan talouteen Kiinan talouden myötä.

- Kiina on suomalaisille vientiyritykselle merkittävä markkina-alue ja monilla yhtiöillä on siellä tuotannontekijöitä, kuten tehtaita.

Vaikka Kiinan mahdolliseen talousromahdukseen liittyy myös vakavia uhkatekijöitä Suomen kannalta, Uotila kehottaa kuluttajia malttiin.

- Kiinan kriisiytymistä ei ole aktiivisesti syytä pelätä.

Entä asuntojen hinnat?

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Ari Pauna sanoo, että Kiinan kuplan puhkeamisen vaikutukset valuisivat myös Suomen asuntomarkkinoihin asti.

- Asuntojen hintoihin vaikuttaa asunnonostajien ostokyky. Se taas on kiinni työllistymisestä.

- Jos Kiinan tilanne jollakin tavalla vaikuttaa, se tapahtuu sitä kautta, että suomalaiset vientiyritykset saavat vähemmän tuloja, mikä tarkoittaa, että firmoilla on vähemmän palkkoja maksettavana – joka taas heikentää palkansaajien asunnonostokykyä, Pauna sanoo.

Kiina-stressitesti onkin Paunan mukaan helppo tehdä:

- Se selviää kysymällä kaksi kysymystä: missä olen töissä, ja onko palkkani jollakin tavalla Kiina-riippuvainen.

Pauna toppuuttelee, että välitöntä vaikutusta Kiinan tilanteella ei Suomen asuntomarkkinoihin ole.

- En olisi suomalaisen asunnonostajan tai asuntovelallisen näkökulmasta tästä ensimmäisenä huolissani.

Miksi Kiinan talous porskuttaa?

Lauri Uotila muistuttaa, että Kiinan valtavat kotimarkkinat tarjoavat sille mahdollisuuden säädellä talouskehitystään globaalista talouskriisistä huolimatta.

- Heillä on varaa rakentaa kotimaista kysyntää. Lisäksi vientitulot ovat jo pitkään ylittäneet tuontimenot, joten maahan on kasautunut huikean suuri valuuttavaranto.

Uotilan mukaan Kiinan talouskriisiä on siis aivan lähiaikoina turha odottaa. Suuremmaksi uhaksi hän ennustaa mahdolliset ruohonjuuritasolta kumpuavat demokratisoitumispaineet, jotka voivat purkautua esimerkiksi mielenosoituksina.

- Yhteiskunnalliset levottomuudet ovat mielestäni suurin uhka mitä Kiinan suunnalta maailmantalouteen tällä hetkellä kohdistuu.

Päivitys kello 20.34: Korjattu Lauri Uotila Danske Bankin neuvonantajaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    6. 6

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    7. 7

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    8. 8

      Twin Peaksista ja RoboCopista tuttu konkarinäyttelijä menehtyi syöpään

    9. 9

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    10. 10

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    6. Näytä lisää