Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lämmin alkukesä heikensi mustikkasatoa

Metsien marjasadosta on tulossa keskinkertainen, kertoo Metsäntutkimuslaitos Metla.
Mustikka kukki edellisen vuoden tapaan runsaasti, mutta lämmin ja kuiva sää on heikentänyt satoennustetta.

Myös puolukkaa on luvassa kohtuullisesti.

Mustikkaa odotetaan pariakymmentä kiloa hehtaaria kohti.

- Määrä on vähän siihen nähden, että kukintavaiheessa moni asia osui kohdalleen. Pölyttäjiä oli tarpeeksi, eikä hallaa esiintynyt yksittäistä yötä lukuun ottamatta, sanoo Metlan vanhempi tutkija Kauko Salo.

Hän ei silti ole yllättynyt satonäkymistä.

Salon mukaan mustikan energiavarat ovat laskussa ja osa raakileista on pudonnut maahan.

- Viime kesä oli ennätyksellinen. Mustikkaa oli jopa 40 kiloa hehtaarilla. Yleensä erittäin hyvän sadon jälkeen ei tule hyvää. Sen melkein tiesi, että varannot ovat kasveilta lopussa.

Salo toivoo Suomen metsiin kevyttä vesisadetta heinäkuussa.

- Kosteus on mustikalle tärkeä tekijä. Jos kuiva ilma jatkuu, tilanne voi mennä alaspäin entisestään.
 
Lakkasato kypsyy heinäkuun puolivälissä

Suomuuraimen eli lakan satoennuste on toistaiseksi hyvä.

Salo kertoo, että Etelä- ja Keski-Suomessa ei ole ollut yhtä reilua satotasoa vuosiin. Hänen mukaansa kukkia on ollut paikoin paljon, yli 20 kukkaa per neliömetri.

Juuri nyt lakan kukat ovat pölyttyneet ja marjat suppuvaiheessa.

- Näyttää siltä, että suomuurainta päästään poimimaan koko valtakunnassa, Salo arvelee.

- Siinä mielessä on otollinen aika mennä soille.

Hän uskoo ensimmäisten lakkojen kypsyvän heinäkuun puoliväliin mennessä.

- Suomuurainta voi olla osassa maata jo aiemmin. Riippuu siitä, ovatko lähipäivät aurinkoisia. Helle ei uhkaa suomuurainta, koska suolla kosteutta on selvästi enemmän kuin kankailla.

Salo kertoo, että äskettäiset sateet saattavat nostaa ensimmäiset metsäsienet, punkkitatit ja haperot metsiin jo ensi viikolla.

Keskeisten ruokasieniryhmien sato on selvillä vasta myöhemmin.

Korvasienisato jäi heikoksi kuivan maan takia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    6. 6

      X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

    7. 7

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    10. 10

      Posti hukkasi kutsun – Helena Petäistön Linnan juhlien pukukriisi ratkesi: ”Valmistuu viime hetkellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    9. 9

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    6. Näytä lisää