Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Turvalaite hajosi - pääradan paikallisjunaliikenne hetken kaaoksessa

Paikallisjunia jouduttiin perumaan turvalaitteen rikkoutumisen takia.
Paikallisjunaliikenne hidasteli hetkellisesti Helsingissä maanantaina alkuillasta, kun radan turvalaite rikkoutui Oulunkylän kohdalla.

- Junat olivat Oulunkylän kohdalla pois valvonnasta, kuljetuspäällikkö Markku Siren kertoo.

Vika tuli tietoon kello 16.45. Vian takia K-junat muutettiin N-juniksi, ja ne pysähtyivät jokaisella asemalla.

Tikkurilaan menneet I-junat jouduttiin perumaan kokonaan.

- Myöhästymisiä oli, ja peruutuksia paljon. Nyt tilanne on normalisoitumassa, Siren kertoi iltakuuden aikaan.

"Ihmiset tuskastuivat"

IS:n lukija Pauli Vaari lähti Tikkurilasta kohti Helsinkiä K-junalla iltapäivällä neljän jälkeen. Vaarin oli tarkoitus ehtiä sopimaansa tapaamiseen puoli viideksi iltapäivällä, mutta aikataulu mureni pahemman kerran.

- Oulunkylän kohdalla juna pysähtyi kokonaan ja seisoi tunnin verran, Vaari kertoo.

Vanhanmallisessa junassa oli tukalat tunnelmat, sillä junassa ei ollut ilmastointia lainkaan.

- Kyllä siinä jano alkoi tulla, Vaari kertoo.

"Pukumiehetkin pyörivät penkeillä"

Helsingistä Oulunkylään matkalla ollut Ville Tanskanen vietti myös junassa tunnin.

- Koko ajan tuli kuulutuksia, ettemme vielä tiedä, milloin pääsemme liikkeelle. Ihmiset alkoivat tuskastua. Pukumiehetkin pyörivät penkeillä, Tanskanen kuvailee tunnelmia.

Oulunkylän kohdalla junan ovet aukaistiin ja matkustajille kerrottiin, että he voivat jatkaa matkaansa muilla kulkuvälineillä.

Vaari myöhästyi lopulta omasta tapaamisestaan niin paljon, että hän otti Pasilasta junan saman tien takaisin kotiin.

- Z-junakin oli myöhässä, Vaari kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      Miksei MM-Lahden laduissa vedetty kotiinpäin? ”Suomella olisi ollut loistava sauma taktikoida”

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    8. 8

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    9. 9

      Kaksi loukkaantunut vakavasti rekan ja henkilöauton kolarissa Valtimolla

    10. 10

      Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      Miksei MM-Lahden laduissa vedetty kotiinpäin? ”Suomella olisi ollut loistava sauma taktikoida”

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    6. Näytä lisää