Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Iso etsintäoperaatio Toivakassa päättyi: Kadonnut 2-vuotias löytyi

Keski-Suomi
2-vuotias poika oli kadoksissa lauantai-iltana lähes 6 tuntia Toivakassa. Hän katosi marjaretken aikana, ja iso etsintäoperaatio oli käynnissä metsässä muun muassa helikopterin kera.
Poliisi kertoi, että lapsi löytyi suhteellisen hyvävoimaisena, joskin väsyneenä ja märissä vaatteissa

- Alkutilanne edelleen osin epäselvä, miksi lapsi joutunut hukkaan. Hän katosi ilmeisesti marjamatkalla, jossa ollut vanhempiensa kanssa, kerrottiin Keski-Suomen poliisista Ilta-Sanomille noin kello 23.20 lauantai-iltana.

Kadonnut 2-vuotias löydettiin noin 22.55. Hänet löysi Vapepan etsintäkoira jäljestyksen kautta.

Poika oli löydettäessä väsynyt ja märissä vaatteissa, mutta muuten hyvässä kunnossa. Hän ehti olla kadoksissa noin kuusi tuntia.

Keski-Suomen hätäkeskus sai lauantai-iltana ilmoituksen noin viiden aikaan kadonneesta 2-vuotiaasta pojasta.

Poika katosi vanhemmiltaan metsäautotiellä Paloisentien suunnalla.

Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita ja etsinnät käynnistettiin. Pojan kerrottiin kadonneen metsään.

Etsinnät olivat käynnissä noin 2-3 neliökilometrin alueella Toivakan ympäristössä. Maasto oli etsinnän kannalta haasteellinen, tiheikköjä ja kosteikkoja. Pelastusväkeä oli paikalla yhteensä yli sata.

Mukana oli useita muita tahoja poliisin koiratoiminnan lisäksi
, muun muassa Rajavartiolaitoksen helikopteri ja Vapepa. Lasta etsittiin alueittain etsintäketjuissa, ja paikalla oli myös useita, etsintään koulutettuja koiria.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    4. 4

      Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

    5. 5

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    6. 6

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    7. 7

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    8. 8

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    9. 9

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    10. 10

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    4. 4

      Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

    5. 5

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    6. Näytä lisää