Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Harvinaiset hautajaiset Sysmässä - Tuhkat tuodaan Espanjasta

Sysmässä tullaan näkemään ensi kuussa harvinaiset hautajaiset.
Hannu Hallamaa luuli vielä kymmenvuotiaana, että isä on aina elänyt neilikanviljelijänä Espanjassa. Hallamaa muutti Suomeen vuonna 1955 koulunkäyntiä varten ja sai yllättäen tädin keittiössä vastattavakseen kysymyksen, mitä everstille kuuluu.

Vähitellen avautui isän Reino Hallamaan alias Ricardo Palman rooli suomalaisen radiotiedustelun luojana sekä sota-ajan tiedustelutietojen pelastajana.

– Vieläkin tulee esiin uusia yksityiskohtia arkistojen avautuessa. Isä ei itse puhunut tekemisistään julkisesti eikä perheelle.

Nyt Hannu Hallamaa tuo sisaruksineen isän ja äidin tuhkat Sysmään. Puolustusvoimat osallistuu muistojumalanpalvelukseen 11. elokuuta järjestämällä sotilaalliset kunnianosoitukset. Uurnia vartioi kaksi upseeria Viestikoelaitoksesta, ja musiikista vastaa Ilmavoimien soittokunta.

Reino Hallamaa (1899–1979) ja puolisonsa Brita o.s. Streng (1914–2009) kätketään maahan Strengien sukuhautaan Otamon hautausmaalle, viitisen kilometriä kirkolta.

Kunnian palautus

Rouva Hallamaan tahto oli, että Espanjan-matka päättyisi vihdoin kuoleman jälkeen. Monien käänteiden jälkeen perhe päätyi tuomaan Suomeen myös isän jäännökset.

– Isä haudattiin 34 vuotta sitten Espanjassa kotikylän hautausmaalle. Kun aluetta laajennettiin, maahautaukset lopetettiin. Emme saaneet isälle hänen arvoistaan paikkaa. Vei aikaa saada luvat haudan avaamiseen, kertoo Hannu Hallamaa.

Hallamaa arvostaa sitä, että Puolustusvoimat lähti mukaan järjestelyihin. Isänsä merkitystä sen kummemmin alleviivaamatta hän yhtyy arvioon, että Suomi on seremonian velkaa yhdelle sotasankarilleen.

Reino Hallamaa sai everstin arvonsa takaisin ja eläkkeen Suomesta jo noin 50 vuotta sitten, kun sotasyyllisyysasiat kuopattiin.

– Sen jälkeen isä voi vihdoin elää vapaana miehenä. Hän pääsi käymään lukuisia kertoja Suomessa. Meillä oli talokin Sysmässä, missä me neljä lasta kävimme koulua.
Hannu Hallamaa luonnehtii isäänsä rauhalliseksi, mietiskeleväksi ja työteliääksi.
– Heikommalla älyllä varustettu ei olisi pystynyt aloittamaan uutta elämää Espanjassa, olihan maa kärsinyt sekä sisällis- että maailmansodasta.

Päivitys klo 13.55, STT päivitti artikkelia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. 6

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    7. 7

      Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

    8. 8

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Martina Aitolehti Annalle: ”Stefan hyvittelee riitojamme rahalla – saan sen, mitä pyydän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. Näytä lisää