Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Joukkotappelu Suomenlinnassa - poliisi otti kiinni useita poikia

Hätäkeskukseen tuli useita lauantai-iltana useita soittoja joukkotappelusta Suomenlinnassa.
Hätäkeskukseen ilmoitettiin lauantaina noin kello 23 tappelusta Suomenlinnassa.

Ennen poliisin paikalle ehtimistä asiasta saatiin useita soittoja. Poliisin saavuttua kävi ilmi, että useista nuorista miehistä koostunut porukka oli hyökännyt toisten nuorten kimppuun, ja siinä yhteydessä oli anastettu omaisuutta.

Kun ensimmäinen tappelu oli päättynyt, jonkin ajan kuluttua sama porukka oli hyökännyt toisen seurueen kimppuun. Tällöin oli myös pahoinpidelty sekä nuoria miehiä että naisia ja anastettu heiltä omaisuutta.

- Tapahtumapaikaksi on merkitty Iso Mustasaari. Kyllä siinä jonkin aikaa on ehtinyt mennä, kun sinnehän pitää mennä tunnelia pitkin. Paikalle meni noin kolme partiota, kertoo päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Halme.

"Oudonoloinen yhdistelmä"

Poliisi otti Suomenlinnasta kiinni useita 16-19-vuotiaita poikia epäiltyinä osallisuudesta tappeluihin.

Tapauksessa tutkitaan useita tappeluita ja ryöstöä, sillä omaisuutta oli anastettu väkivalloin. Syytä teolle ei vielä tiedetä.

- Vähän oudolta vaikuttaa, että ensin hyökätään toisen porukan kimppuun ja sitten toisen porukan kimppuun, Halme sanoo.

- Hölmöltä tuntuu, että useita henkilöitä hyökkää useiden henkilöiden kimppuun ryöstö mielessä. Se on vähän oudonoloinen yhdistelmä. Normaalimpaa on, että useampi hyökkäisi yhden tai kahden uhrin kimppuun, hän pohtii.

- Kyllä tässä varmaan alkoholilla on osuutta asiaan, hän lisää.

"Muutakin käytetty kuin nyrkkiä"

Pahoinpitelyihin käytettiin erilaisia astaloita, mutta uhrien fyysiset vammat jäivät kuitenkin melkoisen vähäisiksi. Pahiten loukkaantui mies, joka sai kasvoihinsa sairaalassa käyntiä vaatineita vammoja.

- Muutakin on käytetty kuin nyrkkiä, sanotaan näin, Halme kertoo.

Epäillyistä osa on alaikäisiä, mutta uhrit olivat kaikki noin 20-vuotiaita.
Kiinniotetut pojat olivat poliisin hallussa yön yli. Heidän kuulustelunsa aloitettiin sunnuntaina.

Päivän aikana kuultiin myös useita rikosten uhriksi joutuneita henkilöitä ja todistajia, mutta tekojen syytä ei saatu vielä selville. Sunnuntaina ilmenneiden tietojen valossa poliisi epäilee, että kaikkia rikoksiin syyllistyneitä ei ole saatu lauantai-iltana kiinni Suomenlinnassa.

Kuulusteluja aiotaan jatkaa maanantaina.

Tuskin tunsivat toisiaan

Poliisi ei vielä kerro tarkkoja yksityiskohtia osallisten lukumäärästä tai uhrien saamista vammoista.

- Näillä näkymin mikään ei viittaa siihen, että hyökkäävä porukka ja uhrit olisivat mitenkään tunteneet toisiaan. Ihan satunnainen valinta, rikoskomisario sanoi sunnuntaina aamulla.

Mikään ei myöskään vielä seuraavana aamuna ilmenneistä asioista kertonut, että jotain olisi tapahtunut ennen tappeluita.

- Tämänhetkisten tietojen mukaan näyttäisi siltä, että saaressa nämä porukat eivät olisi aikaisemmin mitenkään kohdanneet tai olisi ollut jotain suusanallista kärhämää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Gambiaan julistettiin poikkeustila – 300 suomalaisturistia maassa

    7. 7

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    8. 8

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    9. 9

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    10. 10

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. Näytä lisää